• 4.12.2023

    Nelli Spännäri pelkäsi olevansa kahteen vähemmistöön kuuluvana “liikaa” – Nykyään hän identifioituu vammaiseksi lesboksi ja rakastaa olla queer

    Nelli Spännäri halusi lapsena olla kuin muut ja kuulua joukkoon, mutta cp-vamma teki siitä hankalaa. Myöhemmin muodostunut seksuaali-identiteetti auttoi häntä löytämään sateenkaariyhteisöstä oman paikkansa.

  • 2.12.2023

    Tiedostava kansalainen tsekkaa etuoikeutensa, mutta harvoin siihen kuuluu sana ”vammaton” – Milloin on vammaisten vuoro?

    Vammaiset saattavat olla maailman suurin vähemmistö. Silti kysymykset vammaisten oikeuksista eivät ole nousseet valtavirtaan. Siihen on monta syytä.

  • 30.11.2023

    YK:n pakolaisjärjestö kehottaa Suomea suojelemaan oikeutta hakea turvapaikkaa

    ”Vaikka valtioilla on laillinen oikeus valvoa rajojaan, niiden on tehtävä se kansainvälisten velvoitteidensa ja kansainvälisen pakolaisoikeuden mukaisesti”, sanoo UNHCR lausunnossaan.

  • 29.11.2023

    ”Olemme nykyään täällä aivan paita ja peppu” – Tuoreet kansanedustajat Fatim Diarra ja Karoliina Partanen tulevat erilaisista taustoista ja puolueista, mutta edistävät tasa-arvoa yhdessä 

    Kuopiossa surkeaan kuntoon päässyt Kanttila, Minna Canthin talo, on palautettava tasa-arvokeskustelun tyyssijaksi. Näin ensimmäisen kauden kansanedustajat Karoliina Partanen ja Fatim Diarra ovat päättäneet. He viettävät eduskunnassa jo enemmän aikaa yhdessä kuin omien puoluekavereidensa kanssa.

  • 23.11.2023

    Kansainväliset ihmisoikeussopimukset eivät ole ikävä velvollisuus, vaan ne suojelevat meidän kaikkien oikeuksia

    Oikeus hakea turvapaikkaa on säädetty myös suomalaisten oikeuksien turvaamiseksi. Parhaiten suojelemme ihmisoikeuksia turvaamalla myös niiden oikeudet, joiden kohdalla ne eivät tällä hetkellä toteudu, kirjoittaa Teija Laakso.

  • 22.11.2023

    Maailmanluokan klubilla kuultiin puheita eriarvoisuudesta ja jammailtiin Hassan Maikalin tahtiin

    Maanantaina 4.12. juhlistimme tuoretta Maailman Kuvalehden numeroa Tenho Restobaarissa kuuntelemalla tuoreita puheenvuoroja teemastamme eriarvoisuudesta. Tapahtumassa puhuivat Sonja Saarikoski, Aleksis Salusjärvi ja Sofia Tawast. Ilta huipentui Hassan Maikalin esitykseen.

  • 22.11.2023

    Näyttelijä-käsikirjoittaja Eeva Putron työprojekti sai hänet haaveilemaan lapsesta – Nyt hän on Intiassa syntyneen pojan äiti: ”Ajattelen, että erilainen käsi on ollut Aatoksen matkalippu isoon seikkailuun”

    Näyttelijä ja käsikirjoittaja Eeva Putro ei ollut haaveillut äitiydestä, kunnes elämässä olikin yhtäkkiä tilaa ja kaipuuta lapselle. Tie vanhemmaksi ei silti ollut ihan suoraviivainen.

  • 20.11.2023

    Adoptiovalmennusta ja antirasistista työtä – Yhteiset lapsemme -järjestön tavoitteena on lasten oikeuksien toteutuminen

    Suomessa lapset ja nuoret kohtaavat rakenteellista rasismia, eikä oikeus perheeseen toteudu kaikilla. Siksi voi tuntua helpottavalta osallistua lasten oikeuksia edistävään toimintaan, sanoo Yhteiset lapsemme -järjestön vastaava toiminnanjohtaja Meeri Lindroos.

  • 20.11.2023

    Tutkija: Suomen päätös sulkea rajanylitysasemia on osa kansainvälistä ilmiötä – Rikkaat maat yrittävät estää turvapaikanhakijoiden saapumisen

    Suomen päätös sulkea neljä rajanylitysasemaa ja keskittää turvapaikkahakemukset tietyille asemille on merkki siitä, että Suomi haluaa pitää yllä vain minimitasoa kansainvälisten velvoitteidensa noudattamisessa, sanoo tutkija Stephen Phillips.

  • 14.11.2023

    Anarkistimarttojen toimintaan voi osallistua silloin kuin haluaa, niin kuin haluaa, kertoo järjestön puheenjohtaja Tarja Suksi: ”Harjoitamme arjen anarkismia”

    Miksi martoilla on oma anarkistinen yhdistyksensä? Entä mitä on marttojen arjen anarkismi? Anarkistimartat ry:n puheenjohtaja Tarja Suksi vastaa väitteisiin.