• 21.2.2023

    Mikä maailman tilassa huolettaa, Tomi Järvinen?

    Vaikka maailmassa on päällekkäin monta kriisiä ja keskustelukulttuuri on kärjistynyt, solidaarisuus ja ihmisen halu auttaa lähimmäistä antavat Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtajalle Tomi Järviselle toivoa.

  • 17.2.2023

    Suomalaisen teatterimaailman tulee avata ovensa eri taustasta oleville ammatilaisille: ”Kaikkien pitää saada pelata”

    Suomessa elää yli 200 kieltä edustavia kulttuuri­ammattilaisia. On aika juhlia heidän tarinoitaan näyttämöllä. New Theatre Helsingin ja Svenska Teaternin festivaali on muutoksen ensimmäinen askel.

  • 17.2.2023

    Suomessa on suojeltava paremmin mielenosoitusoikeuden toteutumista, sanoo Amnesty – Tuoreen raportin mukaan poliisi syyllistyy ylilyönteihin ja väärintulkintoihin

    Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn tarkkailijat ovat seuranneet, miten kokoontumisvapaus toteutuu Suomessa. Vaikka poliisi turvaa pääosin mielenosoittajien oikeudet, ongelmia on esimerkiksi kiinniotto- ja siirtotilanteissa. Samaan aikaan suomalaisten tietämys kokoontumisvapauden perusteista on heikolla tolalla. ”Se on vaarallinen yhtälö”, toteaa Amnestyn Suomen osaston asiantuntija Anu Tuukkanen.

  • 15.2.2023

    Nato-jäsenyys vie Suomen ydinasepelotteen suojiin – Miten ydinaseriisuntaa jatkossa edistetään?

    Suomi on perinteisesti ajanut ulkopolitiikassaan ydinaseiden vähentämistä maailmasta. Naton jäsenenä se joutuu pohtimaan, miten käytännössä tukea yhtä aikaa sekä ydinaseriisuntaa että ydinpelotetta. ”Jatkossa Suomen pitää miettiä, mitä ydinaseriisunnan kannattaminen käytännössä tarkoittaa ja miten se osaltaan elää ristiriidan kanssa”, sanoo tutkija Tytti Erästö.

  • 9.2.2023

    Röökiä, juoppoja suomalaisia ja rajoja ylittävää osattomuutta – Maailman Kuvalehden leffanäytöksessä Hristovin uutuus Laupias taksikuski

    Suomalais-ruotsalais-bulgarialaisena yhteistuotantona tehty draamaelokuva saa Suomen ensi-iltansa 17.2.

  • 7.2.2023

    Yhä useampi nuori haluaa tutustua karjalaisuuteensa – juurien löytäminen voi helpottaa irrallisuuden tunnetta: ”Yllätyin, miten moni pieni juttu omassa elämässä liittyykin karjalaisuuteen”

    Karjala ja karjalaisuus ovat ajankohtaisimmillaan kahdeksaankymmeneen vuoteen. Venäjän hyökkäys Ukrainaan vaikuttaa itärajan turvallisuustilanteeseen: pian rajalle kohoaa teräsaita. Samaan aikaan nuorisoa kiinnostaa nykyinen ja esipolvien Karjala. Taiteilija Reeta Suvanto käsittelee töissään perheensä pakomatkaa.

  • 4.2.2023

    Pohjoismaat ovat sananvapauden kärkijoukkoa – Viro kiilasi lehdistönvapaudessa Suomen edelle

    Maailman vapain media löytyy Norjasta. Vuoden 2022 lehdistönvapausindeksissä edellisestä vuodesta ylöspäin nousivat muun muassa Viro, Liettua, Seychellit ja Itä-Timor. Synkempään suuntaan mentiin puolestaan Hongkongissa.

  • 1.2.2023

    Raportti: Suomen pitäisi edistää ihmisoikeuksia kehitysyhteistyössään kunnianhimoisemmin, sillä niitä haastetaan maailmalla yhä enemmän

    Ihmisoikeuksia kyseenalaistetaan esimerkiksi anti-gender-liikkeen muodossa. Suomessa kehitysyhteistyötä ajaa ihmisoikeusperustaisuus, mutta sitä voitaisiin toteuttaa paremmin, todetaan Kehityspoliittisen toimikunnan tuoreessa analyysissä.

  • 30.1.2023

    2000-luvun alun kansalaisliikkeet vastustivat ”Maailmanpankkia, kapitalismia ja kaikkea muutakin pahaa tässä maailmassa” – Jouko Aaltosen uusi dokumenttielokuva antaa äänen radikaalille aktivistisukupolvelle

    Dokumenttielokuva Miten korjata maailma nostaa esiin varjoon jääneet kansalaisliikkeet, joiden ansiosta esimerkiksi graffiteista ja perustulosta keskustellaan nykyään myös valtavirtapolitiikassa. Ohjaaja Jouko Aaltosta kiinnostavat yhteiskunnalliset liikkeet, jotka yrittävät muuttaa maailmaa. Hänen mukaansa on ”pönttö ajatus”, että kyse olisi vain nuorison hulinoinnista.

  • 26.1.2023

    Mediakasvatusseuran Christa Prusskij: ”Se, joka huutaa kovimmin, saa eniten tilaa somessa”

    Tietolähteiden kriittinen tarkastelu on tiedon määrän takia haastavampaa kuin aikaisemmin. Medialukutaitoa kehitetäänkin läpi elämän.