5.11.2012
Yle näyttää köyhyyden
Yle ja Kepa esittävät yhteistyössä maakaappauksista kertovia elokuvia.
5.11.2012
Yle ja Kepa esittävät yhteistyössä maakaappauksista kertovia elokuvia.
5.11.2012
Pentti Otsamon parhaimmiston vuosilta 1996-2010 kokoava teos käsittelee tavallisten ihmisten elämää lämpimän puhuttelevasti.
5.11.2012
Yhtye lähtee perinteisestä kansanmusiikista ja päätyy johonkin vaikeasti määriteltävään.
5.11.2012
Elokuvafestivaali Lens Politican pääteemoja ovat ruokatuotanto, siirtolaisuus ja julkinen tila.
29.10.2012
Satoja tuhansia euroja Suomen Mosambikille ohjaamia kehitysyhteistyövaroja saatetaan joutua perimään takaisin väärinkäytösten takia.
25.10.2012
Suomi sijoittui seitsemänneksi Centre for Global Developmentin länsimaiden sitoutuneisuutta kehitykseen mittaavassa arviossa.
24.10.2012
Kepan hallitus näyttää vihreää valoa ulkoministeriön pyynnölle ryhtyä hallinnoimaan yhtä kehy-järjestöjen merkittävimmistä tuista.
23.10.2012
Naisten Pankin vapaaehtoinen Ritva Ohmeroluoma sijoittui kolmen parhaan joukkoon Global Awards for Fundraising -kilpailussa.
23.10.2012
Australialaisen World Risk Surveyn mukaan Suomessa kaivosteollisuuden riskit ovat pienimmät.
19.10.2012
Husein Muhammed pohtii kolumnissaan kirjoja, jotka pyrkivät riisumaan islamin väkivallan myyttikaavusta.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.