• 10.5.2013

    Reilujen tuotteiden myynti kasvoi 48 prosenttia vuodessa

    Kaikkiaan Reilun kaupan tuotteita ostettiin Suomessa 152 miljoonalla eurolla, kertoo Reilu kauppa ry.

  • 8.5.2013

    Järjestötukien siirto Kepalle saattaakin olla laitonta

    Ulkoministeriön piti siirtää järjestöjen viestintä- ja matkatuet Kepan hoidettavaksi, mutta lakiepäselvyydet uhkaavat pysäyttää prosessin.

  • 8.5.2013

    Sadankomitea: Kekkosen selvitys lievää edistystä

    Esitykset asevelvollisten Jehovan todistajien erityisaseman purkamiseksi ovat tervetulleita, mutta tavoitteena pitäisi olla asevelvollisuuteen perustuvan armeijan purkaminen, sanoo rauhanjärjestö.

  • 8.5.2013

    Suomi ja Tanska nostamassa palestiinalaisedustustojen asemaa

    Korotuksella tuetaan palestiinalaisten oman valtion rakennusta sekä rauhanprosessia, sanoo ulkoministeriö.

  • 7.5.2013

    Kaukaiset kylät

    Tommy Lindgren pohtii kolumnissaan, miten lähtökohdat vaikuttavat musiikintekijöihin — niin kotimaisella iskelmätaivaalla kuin kaukaisessa slummissa.

  • 6.5.2013

    Ilmastonmuutos nostamassa merenpintaa myös Suomessa

    Suomenlahden pinta voi kohota lähes metrin vuosisadan loppuun mennessä, jos korkeimmat nousuennusteet toteutuvat, arvioi Ilmatieteen laitos.

  • 3.5.2013

    Suomi haluaa tiivistää yhteistyötään Intian kanssa

    Kaupan ja investointien lisäksi yhteistyö halutaan ulottaa myös muun muassa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan sekä tieteeseen ja teknologiaan.

  • 2.5.2013

    Nälkä ei tunne kela-korttia

    Husein Muhammed pohtii kolumnissaan, kuinka kela-kortti ei ole todiste avuntarpeesta.

  • 30.4.2013

    Ympäristöjärjestöt: Talvivaara suljettava

    Kaivoksen sulkeminen on järjestöjen mukaan pienempi riski kuin jatkuvia ympäristöongelmia aiheuttavan toiminnan jatkaminen.

  • 30.4.2013

    Jyri Jaakkolan surmaoikeudenkäynnin määrä alkaa syksyllä

    Jaakkolan äiti ei usko, että oikeudenkäynti alkaa – ennen kuin se todella alkaa.