3.3.2009
He hallitsevat ukkostakin
Pohjois-Mosambikissa kaikki ovat joko kristittyjä tai muslimeja. Silti ihmisten elämää ohjaavat myös toiset näkymättömät voimat.
3.3.2009
Pohjois-Mosambikissa kaikki ovat joko kristittyjä tai muslimeja. Silti ihmisten elämää ohjaavat myös toiset näkymättömät voimat.
4.12.2008
Esa Salminen haaveilee Väyrysen linjasta, mutta palaa maan pinnalle.
2.6.2008
Kiinan kyltymätön talouskasvu syö näillä näkymin pohjois-Mosambikin jalopuut loppuun kymmenessä vuodessa. Taistelu puumafian tuulimyllyjä vastaan on harvojen harteilla. Yksi heistä on saksalainen kreivi.
2.5.2008
Esa Salmista syytetään inflaatiosta.
3.3.2008
Mikä ero on vakoojalla ja tiedottajalla?
3.1.2008
2.11.2007
Monissa köyhissä maissa valtaa pitävät poliittiset puolueet ovat heikkoja, ja toimivaa oppositiota ei ole. Länsimaat antavat rahaa kansalaisjärjestöille ja muille tahoille, jotka protestoivat hallituksen toimia. Esa Salmisen mukaan he luovat samalla vahingossa rinnakaisen opposition.
2.11.2007
Pohjois-Mosambikissa asuva Esa Salminen yritti etsiä kotiseudultaan lobbaria. Aliravittujen ja lukutaidottomien ihmisten mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämäänsä osoittautuivat lähes mitättömiksi. Kun valtio ei osoita kiinnostusta, kukaan ei edes jaksa yrittää.
3.9.2007
Kumppani selvitti, minkälaisissa olosuhteissa eri maiden opettajat työskentelevät.
3.9.2007
Kirjoittaja punnitsee kehitysavun ja kauppasopimusten välistä suhdetta. Kehitysapua antavan EU:n ehdottaessa vapaakauppasopimusta Afrikan johtajat ovat taipuvaisia suostumaan, sillä näin he ajattelevat varmistavansa avunsaannin myös jatkossa. Pitkällä tähtäimellä vapaakauppasopimukset saattavat kuitenkin merkitä maiden oman tuotannon romahtamista.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.