• 21.8.2020

    Aavikon ja matkailijoiden varassa – Marokon vanhat keitaat sinnittelevät, kun sateet ehtyvät ja nuoret lähtevät 

    Vuosien varrella historiallisten keitaiden näivettymistä on pyritty estämään myös Suomen kehitysyhteistyövaroin. Paikallisten keskuudessa toimet saavat ristiriitaisen vastaanoton.

  • 29.8.2019

    Kuninkaalliset tohvelit

    Johannes Jauhiaisen ostamat marokkolaistohvelit huvittivat hänen paikallista ystäväänsä niin paljon, että niistä syntyi inspiraatio lempinimeen.

  • 31.5.2018

    Maailman konfliktien keskellä väkivallaton vastarinta ansaitsisi enemmän huomiota, sanoo taiteilija Länsi-Saharasta

    Keskellä Saharan autiomaata elää varsin kärsivällinen kansa: sahrawit ovat vaatineet vuosikausien ajan rauhanomaisin keinoin kotimaansa Länsi-Saharan vapautusta. Pakolaisleirillä varttunut Mohamed Sulaiman Labat on valinnut omaksi vaikuttamismuodokseen taiteen mutta tietää, ettei se riitä kaikille.

  • 28.2.2018

    Tuomioistuin: Marokon ja EU:n kalastussopimus ei voi ulottua miehitettyyn Länsi-Saharaan

    Marokko on miehittänyt Länsi-Saharaa yli 40 vuotta. EU-tuomioistuimen linjaus uhkaa miehityksen taloudellisia hyötyjä.

  • 27.11.2017

    Isä ilmoitti islamistikerhoon – poika kiinnostui teatterista

    Marokkolainen Hamza Boulaiz rakentaa teatterin avulla yhteisöllisyyttä.

  • 30.3.2017

    Leipää ja maitoa ensiavuksi

    Rajan yli pyrkivien siirtolaisten tilanne velvoittaa auttamaan.

  • 19.1.2017

    Marokko houkuttaa Afrikan siirtolaisia

    Marokkoon saapuu afrikkalaisia, jotka haaveilevat pääsystä Eurooppaan. Osa kuitenkin jää, sillä Marokko on alkanut parantaa tulokkaiden kohtelua.

  • 30.11.2016

    Islamilainen nuoruus, hauskaa ja kapinoivaa

    Susanne Dahgrenin toimittamassa kirjassa paneudutaan Islamilaiseen nuoruuteen.

  • 7.11.2016

    Ilmastokokousta isännöivä Marokko tuottaa vihreää energiaa miehitetyssä Länsi-Saharassa – "heikentää rauhanprosessia"

    Marokko pääsee YK:n ilmastokokouksen varjolla mainostamaan kasvavia uusiutuvan energian hankkeitaan miehittämässään Länsi-Saharassa, kritisoi Western Sahara Resource Watch.

  • 19.10.2016

    Amazighien hidas tie kohti tunnustusta

    Marokon hallitus teki syyskuun lopussa lakiesityksen amazighien kielen asemasta maan virallisena kielenä. Berbereinä muualla tunnettu kansa pyrkii pääsemään halventavasta leimasta eroon.