17.7.2013
Kiinassa hiekkapuhalletaan edelleen farkkuja
Useimmat suuret brändit ovat kieltäneet farkkujen hiekkapuhalluksen, mutta vapaaehtoinen kielto ei toimi, sanovat järjestöt.
17.7.2013
Useimmat suuret brändit ovat kieltäneet farkkujen hiekkapuhalluksen, mutta vapaaehtoinen kielto ei toimi, sanovat järjestöt.
30.5.2013
Kiinan ja Tadzhikistanin iäkäs rajakiista sai uuden käänteen toukokuussa.
13.5.2013
Kiina on maailmanlaajuisesti ja Viro Euroopassa maailman nopeimmin kasvavia uusiutuvien energialähteiden tuottajia, selviää tutkimuksista.
2.5.2013
Keskiluokan kasvu on kiihdyttänyt kiinalaista turismia ja jättänyt jälkeensä Saksan ja Yhdysvallat, kirjoittaa Thalif Deen.
25.4.2013
Temppeli järjestää kiinalaisen uudenvuoden juhlan. Olen ilmoittautunut siellä esiintyvään nukketeatteriryhmään vapaaehtoiseksi.
12.4.2013
Vain 9 prosenttia todellisesta kalasaalista raportoidaan YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestölle.
22.3.2013
Finnwatchin viimekesäinen raportti sai yhtiöt ryhdistäytymään, mutta Hong Kong -ketju herättää edelleen huolta.
21.3.2013
Sosiaalinen media helpottaa perheväkivallan vastaista työtä Kiinassa.
11.3.2013
Metsäjätti on tehnyt vain vähän konkreettisia parannuksia kiistellyssä Kiinan-projektissaan, sanovat järjestöt.
6.3.2013
Kiinalaisen valtioyhtiön kanssa solmittu sopimus epäilyttää arvostelijoita, kirjoittaa Humberto Márquez.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.