• 30.8.2016

    Iran teloitti 12 ihmistä huumerikoksista

    Erään syytetyn oikeudenkäynti kesti vain 20 minuuttia, sanoo YK:n Iranin ihmisoikeusraportoija.

  • 10.8.2016

    Amnesty: Naisaktivistien tila kapenee Iranissa

    Viranomaiset ovat vanginneet naisten oikeuksien puolustajia ja syyttäneet heitä valtion turvallisuuden vaarantamisesta. Aktivisteja on painostettu ja kuulusteltu kovin ottein.

  • 18.7.2016

    Amnesty: Iran kieltää mielipidevangeilta terveydenhoidon – vaarana jopa kuolema

    Esimerkiksi kurdivähemmistöön kuuluva Zeynab Jalalian uhkaa sokeutua kidutuksen ja hoidon epäämisen takia, kerrotaan tuoreessa raportissa.

  • 7.3.2016

    Totuuden jäljillä: Hossein Alizadeh

    Viisi vuotta sitten diplomaatti Hossein Alizadeh iski perheensä passit pöydälle ja anoi poliittista turvapaikkaa Suomesta. Hän aikoi vihdoin kertoa totuuden Iranista.

  • 2.3.2016

    Moraalipoliisi vastaan Iranin some-yhteisö

    Uusi kännykkäsovellus helpottaa moraalipoliisin välttelyä Iranissa.

  • 2.2.2016

    Iranin nuoret toiveikkaita

    Pakotteiden purkautuminen on saanut Iranin nuoret toiveikkaiksi.

  • 5.8.2015

    Iran-sopimus uhkaa kiihdyttää varustelua

    Viime kuussa solmittu sopimus Iranin ydinaseiden rajoittamisesta uhkaa kiihdyttää tavanomaista asevarustelua Lähi-idässä.

  • 23.7.2015

    Teloitusten tahti kiihtynyt Iranissa

    Tänä vuonna on teloitettu lähes 700 ihmistä. Useimmat tuomituista ovat huumerikollisia.

  • 25.2.2015

    Alaikäisenä tehdystä rikoksesta tuomitun iranilaismiehen kohtalo epäselvä

    Saman Nasim oli määrä teloittaa viime torstaina, mutta kukaan ei tiedä, mitä tapahtui.

  • 29.9.2014

    Iranin raja käy liiankin tutuksi afgaaneille

    Moni Afganistanista viisumitta pakoon pyrkivä palaa pian karkotettuna, kirjoittaa Karlos Zurutuza.