• 29.3.2017

    Ruuan kautta olemme yhtä

    Kun jaamme ruokaa ja syömme yhdessä, kyse on enemmästä kuin vain ravinnosta: ihminen antaa palan itseään ja kulttuuriaan.

  • 22.3.2017

    Indonesiassa kannustetaan tyttöjä kieltäytymään avioliitosta

    Lapsiavioliitot ovat puolittuneet Indonesiassa, mutta maassa on yhä syvään juurtunut uskomus, että on parempi tulla leskeksi lapsena kuin viivytellä naimisiinmenoa.

  • 30.11.2016

    Amnesty: Suuryritysten käyttävät lapsityövoimalla tuotettua palmuöljyä

    Tänään ilmestyneen selvityksen mukaan monet suuryritykset vakuuttavat tuotteidensa olevan eettisiä, vaikka palmuöljy hankitaan kaikkea muuta kuin kestävistä olosuhteista.

  • 29.11.2016

    Kullekin pyhänsä mukaan

    Sumatralla joulua vietetään monen virallisen uskonnon perinteiden mukaan.

  • 1.11.2016

    Indonesiassa opetetaan keräilijöitä viljelijöiksi

    Papuan saarella asukkaat ovat tyytyväisiä muutokseen, sillä huomattava osa alueen metsistä on raivattu öljypalmuplantaaseiksi.

  • 10.5.2016

    Palmuöljyjätti haastaa oikeuteen vastuullisuussertifikaatin

    Aiemmin muun muassa Nesteelle palmuöljyä toimittanut IOI Group on loukkaantunut sertifikaattinsa jäädyttämisestä.

  • 26.2.2016

    Tutkimus: Monet Itä- ja Kaakkois-Aasian kotiapulaiset orjan asemassa

    Moni nainen lähtee siirtotyöläiseksi vaurauden toivossa, mutta tuoreen kyselytutkimuksen mukaan usein vastassa on usein velkaorjuus ja kädestä suuhun eläminen.

  • 7.12.2015

    Metsäpalot häätävät orangit metsästä

    Indonesian laajat metsäpalot ajavat orangit asuinalueiltaan.

  • 21.10.2015

    Amnesty: Kaakkois-Aasian pakolaiskriisissä kuolleita ehkä luultua enemmän

    Salakuljettajat ovat ampuneet ihmisiä ja työntäneet heitä laidan yli, jos lunnaita ei ole pystytty maksamaan.

  • 22.6.2015

    Hyökyaallon pitkä varjo

    Indonesialainen Rusli Tehmahmud menetti vuoden 2004 tsunamissa koko perheensä. Kymmenen vuoden takaiset tapahtumat kummittelevat yhä. Vain uusi rakkaus on auttanut elämässä eteenpäin.