• 2.10.2007

    Aivovuodolle riittää vastaanottajia

    Euroopan Unioni toivottaa köyhien maiden koulutetut lämpimästi tervetulleiksi. Britanniassa julkinen terveydenhuolto hyytyisi toimintakyvyttömäksi ilman Afrikassa ja Aasiassa koulutettuja lääkäreitä ja hoitajia. Zimbabwen terveydenhuollon ammattilaisista yli puolet on muuttanut ulkomaille.

  • 2.10.2007

    Maita kuin makeisia

    Miksi tietyt kehitysmaat saavat enemmän tukea kuin toiset? Heta Muurinen pohtii naapurimaa Ruotsin motiiveja keskittää apunsa harvoille valituille. Kehitysministeri poimii suosikkinsa lukuisten vaihtoehtojen joukosta kuin asiakas karkkikaupassa ikään.

  • 3.9.2007

    Dokumenttiohjaaja Elina Hirvonen

    Siirtolaiskysymyksistä kiinnostunut ohjaaja Elina Hirvonen lähti Espanjaan tekemään dokumenttielokuvaa afrikkalaisista tomaattityöläisistä. Kodittomien malilaisten työntekijöiden luottamuksen herättäminen vei kuitenkin aikansa. Dokumenttien ohella Hirvonen on ansioitunut muun muassa kirjailijana, ja Espanjan maisemat ovat jo ehtineet vaihtua Sambian arkeen.

  • 3.9.2007

    Dokumentti antaa nykyorjille kasvot

    Nick Broomfieldin ohjaama, tositapahtumiin pohjautuva elokuva "Ghosts" kuvaa laittomien siirtolaisten ankeita työolosuhteita nykypäivän Britanniassa. "Aaveet" tekevät yhteiskunnan likaiset työt vailla arvostusta ja identiteettiä. Elokuvan aitoutta lisää se, että keskeisten roolien esittäjät ovat itse entisiä laittomia siirtolaisia.

  • 3.9.2007

    Eurooppa uhkaa köyhää Sambiaa tuontimaidolla

    Etelä-Sambian meijeritoiminta kukoistaa, mutta mahdollisten vapaakauppasopimusten myötä markkinat avautuvat pian eurooppalaisille suurtuottajille. Nämä jättävät paikalliset tuottajat varjoonsa - sambialaiset pelkäävätkin meijerintuotantonsa romahtamista.

  • 3.8.2007

    Jättien taisto

  • 3.8.2007

    Kehitys kaipaa reilua kulttuuria

    Muissa Pohjoismaissa kulttuurisektorilla tehdään jo järjestelmällistä kehitysyhteistyötä. Myös Suomessa ollaan heräämässä siihen, ettei kehitysyhteistyö ole pelkkää leipää ja kulttuuri sirkushuveja.

  • 3.8.2007

    Tädin käsilaukku

    Yle Teema pelastaa monen vaihtoehto-ohjelmaa kaipaavan päivän.

  • 3.8.2007

    Levyarvostelut

  • 25.5.2007

    Levyarvostelut

    Ripatti ruotii karibialaisia, unkarilaisia ja guatemalalaisia levyjä.