21.12.2017
Suomelta lisää apua Jemenin ja Afrikan kriisien hoitoon
Suomi antaa tänä vuonna humanitaarista apua yhteensä yli 81 miljoonaa euroa.
21.12.2017
Suomi antaa tänä vuonna humanitaarista apua yhteensä yli 81 miljoonaa euroa.
30.11.2017
Etiopian suurimpien osavaltioiden etniset ryhmät ovat kahakoineet syyskuusta alkaen. ”On vaikea sanoa, tapahtuuko asioita viranomaisten piittaamattomuuden vai heiltä saadun valtuutuksen vuoksi”, pohtii erään avustusjärjestön johtaja.
27.11.2017
Naisiin ja tyttöihin kohdistuva väkivalta on kriisitilanteissa yleistä. Etiopiassa ja Kongossa haastateltujen tyttöjen mukaan yleisin tekijä on kumppani tai sukulainen.
21.9.2017
Noin seitsemän miljoonaa kehitysmaissa asuvaa tyttöä synnyttää vuosittain lapsen alaikäisenä. Etiopiassa heidän määränsä on vähentynyt viime vuosina nopeasti muun muassa valistustyön ansiosta.
8.8.2017
Kymmenen kuukautta kestänyt hätätila on johtanut tuhansien ihmisten pidätyksiin ja oikeudenkäynteihin. Ihmisoikeusjärjestö pelkää, että protestit jatkuvat.
3.7.2017
Etiopia ottaa avosylin vastaan Eritrean ja monen muunkin maan pakolaiset. Solidaarisuuden osoittamisen lisäksi syynä lienee myös halu hyötyä tulijoista.
16.5.2017
Maan sisäisten pakolaiset leirit ovat täyttyneet, kun karjansa menettäneet ja muut kuivuudesta kärsivät ovat lähteneet liikeelle. Samaan aikaan Etiopia ottaa vastaan myös naapurimaiden pakolaisia.
11.5.2017
Protestit hallitusta vastaan hiljennettiin, mutta tyytymättömyys muhii pinnan alla.
6.4.2017
Itä-Afrikan maita jäytää vaikea kuivuus. Nälänhädältä voidaan vielä välttyä, mutta pelkkä sateiden alkaminen ei riitä alueella, jolla kuivuuskaudet ovat yhä yleisempiä, kertovat Punaisen Ristin asiantuntijat.
17.3.2017
Maan hallitus on perunut osan lokakuusta asti voimassa olleista hätätilarajoituksista. Yli 20 000 ihmistä on kuitenkin ehditty ottaa kiinni ja lähettää "kuntoutusleireille".
Tilaa lehti hintaan 39 € / vuosi (norm. 49 €).