• 16.1.2019

    Veden loppumisen täpärästi välttäneessä Kapkaupungissa kärsitään yhä vesipulasta

    Kuivuus ja kehno suunnittelu ajoivat Kapkaupungin viime vuonna veden loppumisen partaalle. “Day Zero” eli päivä, jolloin hanat olisivat kuivuneet kokonaan, vältettiin, kun vettä alettiin säännöstellä ja käyttöä järkeistää. Kaupungin suurimman slummin kasvimailla vesipula on kuitenkin yhä tuttu ilmiö.

  • 20.8.2018

    Kasvisten kalleus lihottaa Etelä-Afrikassa – ylipainoisten määrä noussut hälyttävästi

    Etelä-Afrikassa ylipainoisten nuorten määrä on tuplaantunut kuudessa vuodessa, ja ravintoon liittyvistä sairauksista uhkaa tulla aidsin veroinen ongelma. Taustalla on hiilihydraattipitoinen ruokavalio: köyhillä ei ole varaa kasviksiin.

  • 12.6.2018

    Etelä-Afrikassa kiistellään asukkaiden oikeudesta päättää kaivoksesta – ”Tämä maa ei ole myytävänä”

    Australialainen firma on perustamassa titaanikaivosta Itä-Kapin maakuntaan. Asukkaat pelkäävät elinkeinojensa puolesta ja vaativat oikeutta sanoa hankkeelle ei. Kiistassa ei ole vältytty kuolonuhreiltakaan.

  • 25.5.2018

    Kapkaupungin vesipula pahenee: Harmaa vesi nyt suurta huutoa

    Kapkaupungissa kärsitään vakavasta vesipulasta, kun pitkä ja vähäsateinen jakso piinaa Etelä-Afrikkaa jo kolmatta vuotta. Vuosi 2017 oli maassa noin sadan vuoden pituisen mittaushistorian kuivin.

  • 1.12.2017

    Tekstareilla terveitä vauvoja? Kehitysyhteistyötä mobiilin keinoin

    Kehitysmaissa mobiiliteknologiaa yritetään valjastaa yhä kekseliäämmin heikoimmassa asemassa olevien ihmisten terveyden parantamiseksi.

  • 28.8.2017

    Kaivossurmien jälkipyykki jatkuu Etelä-Afrikassa

    Poliisi ampui vuonna 2012 lakon yhteydessä 34 kaivostyöläistä, ja myös monia muita murhattiin. Valtio tunnusti vasta tänä vuonna omaisten oikeuden korvauksiin, ja tapahtumia selvitellään yhä.

  • 27.3.2017

    Alkuperäiskansalta eettiset ohjeet tutkijoille

    Eteläisen Afrikan saneja on tutkittu paljon, mutta ei aina kunnioittavasti. Nyt vahinkoja pyritään estämään uusilla eettisillä säännöillä.

  • 9.3.2017

    Etelä-Afrikka perui vetäytymisensä kansainvälisestä rikostuomioistuimesta

    Taustalla on korkeimman oikeuden linjaus, mutta maa saattaa silti vielä pyristellä eroon tuomioistuimesta.

  • 6.2.2017

    Turkin ”villiturkki” onkin hyljettä Namibiasta

    60 prosenttia maailman hyljekaupasta on yhden liikemiehen käsissä.

  • 17.1.2017

    Absurdistan