• 25.4.2013

    Tutkija: Ei käännytyksiä Somaliaan

    Turvapaikanhakijoiden palauttaminen Somaliaan olisi virhe, vaikka maan turvallisuustilanne onkin parantunut, sanoo tutkija ja toimittaja Abdi Aynte.

  • 24.4.2013

    Tutkijat: Yhdysvaltain kidutukselle ei oikeutusta

    Yhdysvalloissa käytiin poikkeuksellisen yksityiskohtaista keskustelua kidutuksen metodeista, paljastaa riippumattoman tutkijaryhmän raportti.

  • 23.4.2013

    EU:n ulkoministerit haluavat merkitä siirtokuntatuotteet

    Myös Suomi on allekirjoittanut kirjeen, jossa vaaditaan Israelin siirtokunnista EU:hun tulevien tuotteiden tarkempaa merkitsemistä.

  • 22.4.2013

    Avustusoperaatiot vaarassa loppua Syyriassa

    Muun muassa WFP:n mukaan operaatioiden jäädyttäminen on "arveluttavan lähellä".

  • 12.4.2013

    "EU ummistaa silmät veroparatiiseilta"

    Veroparatiisien vastainen taistelu on tähän mennessä ollut tavallaan tekopyhää, sanoo maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki.

  • 11.4.2013

    Uruguayssa juhlitaan homoliittojen sallimista

    Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa homoavioliitot eivät ole sallittuja.

  • 10.4.2013

    Kuolemanrangaistuksen käyttö vähenee hitaasti

    Irakin teloitukset ovat hälyttävässä kasvussa, varoittaa ihmisoikeusjärjestö Amnesty International.

  • 10.4.2013

    Belo Monten patohankkeen kiemurat ulottuvat Suomeen asti

    Teknologiakonserni Metso on toimittanut Brasilian kritisoidun Belo Monten padon vesivoimalatyömaalle laitteita. Yhtiön mukaan yhteys hankkeeseen on epäsuora, asiantuntijoiden mielestä Metso rikkoo omia kestävyysperiaatteitaan.

  • 9.4.2013

    Amnesty kritisoi Israelin kovia otteita Länsirannalla

    Useita siviileitä on kuollut tänä vuonna Israelin tulitettua mielenosoittajia.

  • 5.4.2013

    Amnesty: EU ei puutu romanien syrjintään tarpeeksi

    Nobelin rauhanpalkinnon voittajana EU:n pitäisi käyttää vaikutusvaltaansa, ihmisoikeusjärjestö vaatii.