8.5.2013
Järjestötukien siirto Kepalle saattaakin olla laitonta
Ulkoministeriön piti siirtää järjestöjen viestintä- ja matkatuet Kepan hoidettavaksi, mutta lakiepäselvyydet uhkaavat pysäyttää prosessin.
8.5.2013
Ulkoministeriön piti siirtää järjestöjen viestintä- ja matkatuet Kepan hoidettavaksi, mutta lakiepäselvyydet uhkaavat pysäyttää prosessin.
7.5.2013
Saharan eteläpuolinen Afrikka on maailman pahin paikka sekä syntyä että synnyttää.
7.5.2013
Yli miljoona ihmistä elää edelleen ruokakriisin keskellä.
6.5.2013
Kreikan ja sen lainanantajien pitäisi muistaa ihmisoikeudet talouskurinkin keskellä, varoittaa YK-asiantuntija Cephas Lumina.
2.5.2013
Puolella Euroopan ympäristökeskuksen jäsenmaista ei ole suunnitelmia ilmastonmuutoksen vaikutuksiin varautumiseksi.
2.5.2013
Englanninopettajat saavat uudessa UNESCOn ja Nokian kokeilussa kännykän avulla opetusmateriaalia ja -vinkkejä.
30.4.2013
Jaakkolan äiti ei usko, että oikeudenkäynti alkaa – ennen kuin se todella alkaa.
29.4.2013
Vuosia protestoineet Brasilian maattomat maatyöläiset eivät ole pääsemässä sopuun Stora Enson kanssa, vaikka yhtiö niin väittääkin, maattomien yhdistys sanoo.
26.4.2013
Bahrain perui jo toisen kerran kidutusta kartoittavan YK-raportoijan tulon maahan ja jatkaa samaan aikaan opposition ahdistelua.
26.4.2013
Kasvihuonekaasupäästöt ja saasteet maksavat maailmalle vuosittain tuhansia miljardeja dollareita, sanotaan uudessa raportissa.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.