6.10.2014
Tutkijat ehdottavat kahden asteen lämpenemistavoitteen hylkäystä
Nykyisillä ilmastotavoitteilla politikoidaan eikä pelasteta maapalloa, sanovat Nature-lehteen kirjoittaneet tutkijat.
6.10.2014
Nykyisillä ilmastotavoitteilla politikoidaan eikä pelasteta maapalloa, sanovat Nature-lehteen kirjoittaneet tutkijat.
6.10.2014
Vastikään Euroopassa maansa ihmisoikeustilanteesta puhunut aktivisti pidätettiin epäiltynä viranomaisten loukkaamisesta.
3.10.2014
Kapinallisten asettama rokotekielto alkaa näkyä myös tilastoissa.
3.10.2014
Orpojen määrä voi pian kaksinkertaistua, varoittaa Unicef.
3.10.2014
Kyseessä on hallituksen pakkomielle kontrolloida kaikkea, mitä Ukrainan tilanteesta sanotaan kotimaassa, sanoo HRW.
2.10.2014
Suomi on tehnyt haitallisia verosopimuksia kehitysmaiden kanssa, vaikka kehityspoliittinen ohjelma puhuu nimenomaan kehitysmaiden verojärjestelmien vahvistamisesta, tutkimus kritisoi.
2.10.2014
Naiset panevat vastaan, mikäli heidän asemaansa yritetään heikentää kansainvälisen joukkojen lähdettyä Afganistanista, sanoo yksi maan vaikutusvaltaisimmista naisista, Sima Samar.
1.10.2014
Aiempaa tarkempia lukuja tarjoavan tutkimuksen mukaan kuolleita on todennäköisesti paljon arvioitua enemmän.
1.10.2014
Uusi kehitysministeri Sirpa Paatero (sd) vakuuttaa, että ihmisoikeusperustainen kehitysyhteistyö jatkuu. Tuoreen tutkimuksen mukaan ulkoministeriö ei toteuta periaatteitaan kuitenkaan vielä käytännössä.
30.9.2014
Tuoreen tutkimuksen mukaan parhaiten hallinto toimii Afrikan maista Mauritiuksella, huonoimmin Somaliassa.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.