10.10.2014
Nobel-palkinto lasten oikeuksien puolustajille
Nobel-komitean mukaan oli tärkeää myöntää palkinto muslimille ja hindulle, pakistanilaiselle ja intialaiselle.
10.10.2014
Nobel-komitean mukaan oli tärkeää myöntää palkinto muslimille ja hindulle, pakistanilaiselle ja intialaiselle.
10.10.2014
Taustalla ovat epäilykset valtiollisen sähköyhtiön väärinkäytöksistä. Tansania kuuluu Suomen tärkeimpiin kehitysyhteistyökumppaneihin.
10.10.2014
Sotilasjuntan valtaa höllänneestä Myanmarista on tullut avunantajayhteisön lemmikki, ja nyt myös Suomi on lisäämässä kehitysyhteistyötään maan kanssa. Myanmarilaisten oma luottamus uudistuksiin on vielä heikko.
10.10.2014
Kuolonuhrien määrä on Ukrainassa vähentynyt, mutta väestön terrorisointi Itä-Ukrainassa jatkuu yhä, YK sanoo.
9.10.2014
Ympäristöjärjestö Greenpeacen öljykampanja puri: Lego ei enää uusi sopimustaan Shellin kanssa.
9.10.2014
Maailma asetti vuonna 2010 56 tavoitetta biodiversiteetin säilyttämiseksi. Tähän mennessä vain viisi on edennyt tarpeeksi.
8.10.2014
Ihmisoikeusliiton selvityksen mukaan etenkin Afrikka esitetään suomalaisissa oppikirjoissa kielteisessä valossa.
7.10.2014
Etelä-Sudan on onnistunut lykkäämään nälänhätää taisteluiden tauottua sadekauden vuoksi, mutta jos väkivaltaisuudet jatkuvat, katastrofi on jälleen kulman takana.
7.10.2014
Köyhyyden poistamiseen tähtäävän ONE-järjestön mukaan avunantajamaat antavat liian vähän rahaa vähiten kehittyneisiin maihin, mutta myöskään kehitysmaat itse eivät saavuta omia tavoitteitaan.
6.10.2014
Naisia menehtyy sekä itsemurhien että laittomien aborttien seurauksena, käy ilmi tuoreista tutkimuksista.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.