• 4.8.2008

    Rajan tuntumassa

    Yhden lomamatka on toisille paluu laittoman siirtolaisuuden epävarmuuteen.

  • 4.8.2008

    Yritysten vihreys on monensävyistä

    Kun yritys käyttää enemmän resursseja vihreään imagoonsa todellisten ekotekojen sijaan, kyseessä on viherpesu.

  • 2.6.2008

    Kiina avautuu terapialle

    Vielä muutama vuosikymmen sitten Kiinassa harjoitettiin kommunistista psykoterapiaa. Keskeisiä hoitomuotoja olivat ryhmäpainostus ja itsekritiikki.

  • 2.6.2008

    Tapoja, vettä ja paperia

    Tarpeilla käynnin tavat kertovat yksityisen ja jaetun sekä likaisen ja puhtaan väliin piirretyistä rajoista.

  • 2.6.2008

    Tulevaisuus musta kuin eebenpuu

    Kiinan kyltymätön talouskasvu syö näillä näkymin pohjois-Mosambikin jalopuut loppuun kymmenessä vuodessa. Taistelu puumafian tuulimyllyjä vastaan on harvojen harteilla. Yksi heistä on saksalainen kreivi.

  • 2.6.2008

    Mikko von Hertzen on enemmän kaunosielu kuin rokkitähti

    Miten autuus ja ykseys liittyvät rokkiin? Entä miksi meidän on kiittäminen äiti Ammaa siitä, että Von Hertzen Brothers kiertää tänä kesänä festareita?

  • 2.6.2008

    Näin sen näin: Peking kesällä 1966

    Tukholmassa esitellään Solange Brandin valokuvia Kiinan kulttuurivallankumouksesta.

  • 2.6.2008

    Jo yhden lapsen tähden

    Lapsiprostituutio on yleistymässä Mongoliassa. Lisa Caviglia tutki lapsiprostituoitujen elämää Ulan Batorissa, koska ongelmaan on tartuttava silloin, kun se vielä on mahdollista.

  • 2.6.2008

    Keskellä uutista

    Anisa Doty eksyy tiibetiläismielenosoitukseen Katmandussa.

  • 2.6.2008

    Kehtaavatko järjestöt puhua kaikille turvaseksistä?

    Aids- ja hiv-työtä tehdään usein maissa, joissa homoseksuaalisuutta karsastetaan tai se on laitonta. Haastavaa hommaa, sillä itse järjestöissäkään ei seksuaalivähemmistöistä juuri puhuta.