• 3.2.2011

    Oikeudenkäynnit kiristävät etnisiä välejä Kirgisiassa

    Kirgisian toiseksi suurimmassa kaupungissa Oshissa vuosi vaihtui synkissä tunnelmissa. Kirgiisien ja uzbekkien väliset etniset jännitteet ovat patoutuneet. Viha ja pelko hallitsevat kaupunkia.

  • 3.10.2008

    Homovastaisuus on poliittinen ase Afrikassa

    Homous on useissa Afrikan maissa laitonta. Sitä pidetään epäafrikkalaisena, ja osa mantereen poliitikoista kerää homovastaisuudellaan tukea länttä vastustavalle politiikalleen. Etelä-Afrikka kuitenkin sallii sekä homouden että homojen väliset avioliitot - ainakin toistaiseksi.

  • 2.9.2008

    Paratiisin karkottamat

    Bhutan näyttää maailmalle vain kauniit ja harmoniset kasvonsa. Todellisuudessa noin kuudesosa Bhutanin väestöstä asuu pakolaisleireillä Nepalissa.

  • 3.12.2007

    Espanjan romanien valopilkku: flamenco

    Espanjan romanihistoriassa ei ole ollut monia valopilkkuja. Yhtenä harvoista loistaa flamenco.

  • 2.10.2007

    Romanien arjesta on romantiikka kaukana

    Romanit ovat aina olleet syrjitty siirtolaiskansa, joka ei edelleenkään ole löytänyt oikeudenmukaista paikkaa minne asettua. YK:n mukaan Kaakkois-Euroopassa elää miljoona romanilasta vailla minkään valtakunnan virallisia papereita, terveydenhuoltoa tai koulutusta.

  • 8.2.2006

    Valta löytyy kameran takaa

    Maahanmuuttajien tekemät erillisohjelmat maahanmuuttajista eivät enää riitä monikulttuurisuudeksi. Nyt kaivataan moninaisuutta, joka näkyy koko yhteiskunnallisessa raportoinnissa.

  • 1.10.2005

    Älä unta nää!

    Maahanmuuttajatko ratkaisu työvoimapulaan?

  • 4.5.2005

    Nimi niputetuille uusille suomalaisille

    Suomalaiselta menee helposti maahanmuuttajat sekaisin. Miksi? Mitä hyvää ja huonoa luokittelusta seuraa?

  • 2.3.2005

    Maahanmuuttajat vähemmistöstä enemmistöksi

    Yli miljoonan asukkaan Birgminghamista tulee yksi ensimmäisistä eurooppalaiskaupungeista, joissa maahanmuuttajataustaiset asukkaat ovat pian enemmistönä.

  • 2.3.2005

    Buenos Aires sallii siviililiitot kaikille pareille

    Buenos Aires on ensimmäinen Latinalaisen Amerikan paikka, joka sallii viralliset liitot homoille ja lesboille. Myös heterot voivat avioliiton sijaan sitoutua toisiinsa siviililiitolla.