12.7.2013
Puolet iranilaisista vailla riittävää toimeentuloa
Osa pitää Yhdysvaltain asettamia talouspakotteita syypäänä taloustilanteensa heikkenemiseen.
12.7.2013
Osa pitää Yhdysvaltain asettamia talouspakotteita syypäänä taloustilanteensa heikkenemiseen.
28.6.2013
Rannikko jää ilman työpaikkoja, kun kaasu ja öljy pumpataan muualle, kirjoittaa Thembi Mutch.
31.5.2013
Afrikan kolmanneksi suurimman järven pinta on laskenut kaksi metriä 1980-luvulta, kirjoittaa Mabvuto Banda.
22.5.2013
Vaikka ilmastonmuutoksen vaikutus jätetään pois, ruokaomavaraisuus on vähenemässä uhkaavasti, ennustetaan uudessa tutkimuksessa.
25.4.2013
Syöpäsairaudet ovat kasvava ongelma Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.
18.4.2013
Kansalaisjärjestöt ovat huolissaan, että ihmisoikeusrikkomuksista syytettyä Meksikon armeijaa aiotaan käyttää nälän torjuntaan, kirjoittaa Emilio Godoy.
9.4.2013
Maailmanpankin uusi pääjohtaja uskoo, että äärimmäisen köyhyyden poistaminen yhden sukupolven aikana on vihdoin mahdollista, kirjoittaa Carey L. Biron.
27.2.2013
Pelko armeijan kostosta kasvattaa pakolaisvirtaa Burkina Fasoon, kirjoittaa Marc-André Boisvert.
23.11.2012
Latinalaisen Amerikan keskiluokka on kasvanut, vaikka köyhyyden vähentämiseen on suhtauduttu laiskasti, kirjoittaa Carey L.-Biron.
22.11.2012
Monet pitävät ehkäisyn käyttöä vaarallisempana terveydelleen kuin silloin tällöin tehtävää aborttia, Zofeen Ebrahim.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.