• 15.2.2021

    Essee: Usko – esille vai piiloon?

    Uskonnollisuuden harjoittamista koskeva keskustelu on saanut lisää kerroksia ja kierroksia. Uskonnollisuuden näyttäminen on alkanut nivoutua yhtä tiiviimmin osaksi tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kysymyksiä, antropologi ja toimittaja Lea Pakkanen kirjoittaa.

  • 15.2.2021

    Uskon voima ja vitsaus

    Oikeus uskoa kuuluu kaikille, mutta kaikkia tekoja uskonnolla ei voi oikeuttaa, kirjoittaa Anni Valtonen pääkirjoituksessaan.

  • 3.2.2021

    "Mun kotikasvatukseen kuului, että toisten uskontoja arvostetaan"

    Sara Salmani ja Jasmin Assulin kohtaavat elämässään syrjintää, rasismia ja identiteettipohdintoja. Molemmat kouluttavat työkseen organisaatioita monimuotoisuudesta ja inklusiivisuudesta. Ystävyys kannattelee, kun työ menee ihon alle.

  • 11.12.2020

    Turun tuleva piispa Mari Leppänen: ”Olemmeko kristinuskossa rakentaneet identiteettiä liikaa viholliskuvien kautta?”

    Vastikään piispaksi valittu Mari Leppänen kasvoi herätysliikkeen konservatiivisessa maailmassa, mutta sanoo kulkeneensa polun avaraan kristillisyyteen. Millaisena hän näkee kirkon roolin nyky-yhteiskunnassa, jossa siltä vaaditaan sekä uudistumista että perinteiden vaalimista?

  • 2.12.2020

    Maateitsekin pääsee kauas – Italialainen kuvajournalisti teki unohtumattoman matkan muinaisen Silkkitien maisemiin

    Historian havina ja lämmin vieraanvaraisuus olivat Giacomo Sinin seurana läpi kaksi kuukautta kestäneen reissun Keski-Aasiassa ja Lähi-Idässä.

  • 3.11.2020

    Kirkon ihanteiden ja todellisuuden välillä on kuilu

    Piispa Teemu Laajasalon rikostuomio muistuttaa meitä siitä, että kirkko on läpeensä inhimillinen instituutio, kirjoittaa valtiotieteiden tohtori Henni Alava AntroBlogin uutiskommentissa.

  • 23.10.2020

    Helsinkiläisen sekatavarakaupan yhteydessä toimiva seurakunta on monille koti kaukana kotoa

    Kannelmäessä kokoontuu joka sunnuntai seurakunta, johon kuuluu pääasiassa nigerialaistaustaisia perheitä. Kristillinen yhteisö on kuin suuri perhe, jossa ihmiset kutsuvat toisiaan veljiksi ja sisariksi.

  • 14.9.2020

    Kehotunnekasvatus antaa lapsille valmiudet asettaa omat rajansa

    Suomessa jo 37 prosenttia lapsista saa kehotunnekasvatusta. Kehittyvissä maissa lasten seksuaalikasvatus on kuitenkin harvassa ja myös teinien koulutusta haittaavat monet tabut.

  • 20.8.2020

    Dokumenttikuvaaja kuunteli intuitiotaan ja päätyi rakennuttamaan talon Gambiaan

    Tiina Reunanen lähti krokotiiliunen innoittamana Gambiaan. Nykyään hän asuu siellä puolet vuodesta.

  • 2.6.2020

    Missä kristinusko loppuu ja politiikka alkaa?

    Rajanveto kristinuskon ja politiikan välillä on silmänlumetta ja vallankäytön väline, kirjoittaa valtiotieteen tohtori Henni Alava AntroBlogin uutiskommentissa.