• 4.2.2020

    Afrikka on yrittäjämyönteisin maanosa – Naisjohtoisten yritysten kasvua haittaa pääoman puute

    Yrittäjiksi ryhtyvien naisten määrä on viime vuosina Afrikassa kasvanut, mutta he lopettavat herkemmin kuin miehet. ”Kamppailen edelleen samojen taloudellisten vaikeuksien kanssa kuin aloittaessani. Monesti olen ollut vähällä hylätä unelmani ja etsiä työpaikan”, kertoo puuseppä Soi Cate Chelang.

  • 4.2.2020

    Asiantuntijat pohtivat koulutuksen tulevaisuutta: "Kriittinen ajattelu ja aktiivinen kansalaisuus nousevat tärkeimmiksi taidoiksi"

    Mikä on koulutuksen tärkein päämäärä, kun tulevaisuus on tuntematon? Hemmetin hyvä kysymys, sanovat tutkijat.

  • 24.1.2020

    Maatalousalan työvoimapula uhkaa Afrikkaa – Pienviljelijän keski-ikä on 60 vuotta

    Afrikka voisi periaatteessa olla jopa ruokaomavarainen, mutta etenkään nuoria raskaana pidetty ala ei houkuttele. ”Meidän täytyy muuttaa tuo asenne ja saada heidät ymmärtämään, että maanviljely voi olla vaurauden, bisneksen ja mielihyvän lähde”, sanoo maatalousinstituutti IITA:n pääjohtaja Nteranya Sanginga.

  • 19.12.2019

    Elämää kahden maan välillä: arki Suomessa, sydän Etiopiassa

    Etiopialaissyntyisen Yemi Birrun rakkaus lapsuudenperheeseen ja kotimaahan eivät vaimene. Suurperhe puhaltaa yhä yhteen hiileen.

  • 2.12.2019

    ”Jotkut työtovereistani ovat menehtyneet näissä juoksuhaudoissa” – Vessojen siivoaminen on hengenvaarallista työtä, osoittaa tuore raportti

    Miljoonat saniteettialan työläiset raatavat matalan tulotason maissa viemärimontuissa vailla minkäänlaista suojavarustusta ja altistuvat hengenvaarallisille taudeille. He ovat vaiettuja sankareita, joille tulisi taata vähintäänkin työntekijän perusoikeudet, vaaditaan tuoreessa tutkimuksessa.

  • 23.10.2019

    Kysely: Monet vaarallisen matkan Eurooppaan tehneet siirtolaiset tekisivät saman uudestaankin

    Moni niistä afrikkalaisista, jotka eivät tule Eurooppaan hakemaan turvapaikkaa, etsivät parempia valinnanmahdollisuuksia, selviää UNDP:n lähes 2 000 siirtolaiselle tekemästä kyselystä.

  • 21.10.2019

    Nepalilaisia vierastyöläisiä koettelee itsemurhaepidemia – Odotusten ja todellisuuden välinen kuilu saa monet turvautumaan epätoivoiseen ratkaisuun

    Moni korkeasti koulutettu nepalilainen lähtee töihin Etelä-Koreaan. Tutkimuksen mukaan muun muassa kovat paineet ja ulospääsymahdollisuuksien puuttuminen johtavat jopa itsemurhiin. Nepalin valtiolla taas ei ole juuri halua puuttua asiaan.

  • 17.10.2019

    Ihmiskauppiaat rekrytoivat kenialaisnaisia Saudi-Arabiaan – Mary Njambi pääsi kotiin vain itsemurhalla uhkailemalla

    Kenia kielsi vuonna 2014 lähtemisen työn perässä Lähi-itään mutta kumosi kiellon muutamaa vuotta myöhemmin. Nyt noin 130 000 kenialaista on kotiapulaisena Persianlahden valtioissa. Moni joutuu kokemaan fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa.

  • 18.9.2019

    Järjestö: Vaatealan omat vastuullisuusjärjestelmät tuottavat miljardeja dollareita mutta eivät suojele työntekijöitä

    Monet yritykset ovat mukana vastuullisuusjärjestelmissä, joiden tarkoituksena on estää alihankintaketjuissa tapahtuvat väärinkäytökset. Clean Clothes -järjestökampanjan mukaan viime vuosien onnettomuudet tarkastetuissa tehtaissa osoittavat, että järjestelmästä hyötyvät lähinnä brändit itse.

  • 2.9.2019

    Nykyajan orjuutta Persianlahdella

    Persianlahden maissa hyvinvointia revitään siirtotyöläisten selkänahasta. Ongelmista huolimatta tulijoita Aasian köyhistä maista riittää, koska niissä ei usein ole tarjolla parempiakaan vaihtoehtoja.