22.4.2020
Miten taiotaan kauneutta lantusta?
Thaimaalaistaustainen Nittiya Kosa tekee taidetta kaivertamalla hedelmiä ja juureksia.
22.4.2020
Thaimaalaistaustainen Nittiya Kosa tekee taidetta kaivertamalla hedelmiä ja juureksia.
7.4.2020
Reilu kauppa ry:n kyselytutkimuksen mukaan suurin osa suomalaisista jättäisi suklaan ostamatta, jos tietäisi, että sen tuotannossa on käytetty lapsityövoimaa. Yli kolmannes kuitenkin uskoo, että kaikki suklaa on tuotettu vastuullisesti.
17.3.2020
Brasilian viranomaiset ovat 25 vuodessa pelastaneet kaikkiaan 54 778 työläistä orjuudesta tai alentavista olosuhteista. Aktivistien mukaan ilmiöstä on tullut kuitenkin yhä vaikeampi tunnistaa.
11.3.2020
Syyrialainen ohjelmistoinsinööri Abdul Aziz Al Zayed työskentelee nykyisin oman alansa töissä. Hän sai tukea opetusministeriön hankkeesta, jonka tavoitteena on tukea etenkin korkeakoulutettujen maahanmuuttajien työllistymistä. Monen muun työnsaanti kaatuu kuitenkin esimerkiksi verkostojen puutteeseen.
25.2.2020
Kirkon Ulkomaanavun Carita Cruz uskoo, että koulutuksella voidaan muuttaa yksilöitä ja maailmaa.
24.2.2020
Afrikkalainen koulu ei ole muuntunut vastaamaan tulevaisuuden taitojen tarvetta, linjaa tuore raportti. Tämä heikentää myös talouskasvun mahdollisuuksia.
21.2.2020
Intian talous nojautuu ruumiilliseen työhön, mutta vuonna 2050 maassa saattaa olla niin lämmintä ja kosteaa, että 30 prosenttia valoisan ajan työtunneista menetetään.
13.2.2020
Ritva Siikalan ohjaama näytelmä kertoo suomalaisperheestä, joka joutuu pakenemaan kaoottiseen tilaan ajautuneesta Euroopasta fiktiiviseen Zambeziin. Se muistuttaa, että kuka tahansa voi päätyä pakolaiseksi, sillä tulevaisuudesta ei tiedä kukaan. ”Mogadishu oli vielä 1980-luvulla Afrikan rauhallisimpia kaupunkeja”, muistuttaa esityksessä näyttelevä Wali Hashi.
11.2.2020
Maailmanlaajuisesti vain 30 prosenttia luonnontieteitä, teknologiaa, insinööritieteitä ja matematiikkaa yliopistossa opiskelevista on naisia. Ongelma on erityisen suuri globaalissa etelässä, jossa monissa maissa lisähaasteena ovat vielä infrastruktuurin ja oppimateriaalien puute.
4.2.2020
Yrittäjiksi ryhtyvien naisten määrä on viime vuosina Afrikassa kasvanut, mutta he lopettavat herkemmin kuin miehet. ”Kamppailen edelleen samojen taloudellisten vaikeuksien kanssa kuin aloittaessani. Monesti olen ollut vähällä hylätä unelmani ja etsiä työpaikan”, kertoo puuseppä Soi Cate Chelang.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.