21.1.2022
Naistutkijat löysivät lintunaaraiden laulun
Uroslintujen soidinlauluja on tutkittu paljon. Sittemmin tutkijat ovat löytäneet, että monien lintulajien naaraat laulavat myös.
21.1.2022
Uroslintujen soidinlauluja on tutkittu paljon. Sittemmin tutkijat ovat löytäneet, että monien lintulajien naaraat laulavat myös.
3.3.2021
Suomen Luonnonvarakeskuksen koordinoimassa uudessa tutkimushankkeessa etsitään ratkaisuja ruokajärjestelmien ongelmiin kuudessa Afrikan maassa. Esimerkiksi Ugandassa muodostetaan viljelijöiden tuottajayhdistyksiä ja perustetaan maissin prosessointilaitos. Tutkijat uskovat, että ratkaisuja voidaan soveltaa laajemminkin.
1.2.2021
Tuberkuloosiin on olemassa rokote, jonka teho kuitenkin hiipuu vuosien mittaan ja joka ei tehoa aikuisiin. Koronarokotteiden kehittämisvauhti kuitenkin näyttää, mihin pystytään, kun poliittinen tahto ja lääketeollisuuden kiinnostus yhtyvät runsaan rahoituksen muodossa, kirjoittaa tutkija Andreas Kupz.
13.8.2019
Tansaniassa, Etiopiassa ja Nigerissä tutkitaan pohjavesien uusiutumiskykykä tavoitteena saada maatalouden tuottavuus kasvuun.
5.7.2019
Likainen vesi aiheuttaa vuosittain satojen tuhansien lasten kuoleman. Ugandalaisten koululaisten kanssa kehitetty hana käyttää juuri sopivan määrän vettä kerrallaan. Keksintöä testataan muun muassa Ruisrockissa.
3.7.2019
Ellei ilmastonmuutosta hillitä, Ranskassa lämpötilat voivat nousta 50 asteeseen tai jopa korkeammiksi vuosisadan loppuun mennessä, varoittavat tutkijat.
12.6.2019
Länsimaissa ei tehdä tarpeeksi kasvitutkimusta, koska ilmastonmuutos koskettaa enemmän eteläisen pallonpuoliskon köyhiä maita, sanoo dosentti Mikko Tikkanen Turun yliopistosta.
21.2.2019
Aurinko paistaa Ugandassa ympäri vuoden kuin Suomessa kesällä, mutta silti yli 80 prosenttia maaseudun asukkaista elää ilman sähköä. Suomalainen keksijä Janne Käpylehto opetti kolmessa päivässä ammattikoululaisille, miten asentaa aurinkovoimala. Kokeilua saatetaan laajentaa tulevaisuudessa.
31.1.2019
Toimittajiin kohdistuvat sanalliset hyökkäykset ja uhkaukset sekä mediaa arvostelevat verkkokeskustelut käyvät itäisen Euroopan maissa koko ajan aggressiivisemmiksi, sanoo International Press Instituten varapuheenjohtaja Beata Balogova. EU:n painostus voisi auttaa, mutta varmaa se ei ole.
11.1.2019
”Valtamerten lämpeneminen on tärkeä merkki ilmastonmuutoksesta, ja meillä on vankkoja todisteita siitä, että se nousee nopeammin kuin luulimme”, sanoo tutkija Zeke Hausfather.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.