• 10.9.2013

    Obaman Ruotsin-matkalla sovittiin myös kestävästä kehityksestä

    Pohjoismaat ja USA sopivat rajoituksista hiilivoimalle ja lisärahasta malarian, aidsin ja tuberkuloosin vastaiseen työhön. 

  • 30.8.2013

    Ihmisen voi tappaa joutumatta vastuuseen

    ”Ihmisiä tapetaan päivittäin. Perusongelma on, että siellä voi tappaa toisen ihmisen,
    eikä siitä joudu vastuuseen. Kierre ei lopu.”

  • 29.8.2013

    Talidomidi vammauttaa Brasiliassa

    Talidomidi vahingoittaa sikiöitä, mutta on oikein käytettynä ainutlaatuinen lääke.

  • 27.8.2013

    UNICEF jatkaa työtään Somaliassa

    UNICEF ei ole harkinnut seuraavansa Lääkärit ilman rajoja -järjestön esimerkkiä, järjestöstä kerrotaan.

  • 21.8.2013

    WHO panttaa tärkeää tutkimustaan Irakin sodasta

    Asiantuntijat ovat hämmästyneitä miksi jo viime vuonna valmistunutta sikiövaurioraporttia ei ole julkistettu.

  • 14.8.2013

    Kovaa peliä Yhdysvaltojen liuskeöljyllä

    Energiayhtiöt palkkaavat jopa psykologisen sodankäynnin asiantuntijoita käsittelemään liuskeöljyn ja -kaasun tuotantoa vastustavia kansalaisia, kirjoittaa Jared Metzker.

  • 13.8.2013

    Tutkimus: Käsienpesu lisää lasten pituuskasvua

    Aliravitsemuksen aiheuttamaan pienikasvuisuuteen voidaan ehkä vaikuttaa paremmalla hygienialla, käy ilmi tuoreesta tutkimuksesta.

  • 7.8.2013

    Hiv hellittänyt otettaan itäisessä ja eteläisessä Afrikassa

    Kymmenen kertaa enemmän ihmisiä saa lääkitystä vuoteen 2005 verrattuna, kertoo UNAIDS.

  • 29.7.2013

    Afrikka käyttää yhä liian vähän rahaa terveyteen

    Vain kuusi maata on toteuttanut lupauksensa nostaa terveysmenot 15 prosenttiin budjetista.

  • 25.7.2013

    Brasilia käy "superruualla" piilonälkää vastaan

    Ravinteikkaampi ruoka voi vähentää esimerkiksi anemiaa, josta kärsii tällä hetkellä puolet brasilialaislapsista.