• 2.9.2020

    Etelä-Sudanissa ehkäisyn käyttö on maailman vähäisintä ja synnyttäminen maailman vaarallisinta

    Ehkäisyn puute on Etelä-Sudanissa kytköksissä moniin ongelmiin äitiyskuolleisuudesta lapsiavioliittoihin. Toivoa paremmasta antavat kuitenkin sisällissodan päättyminen ja naapurivaltioissa tapahtunut myönteinen kehitys.

  • 27.8.2020

    Selvitys: Kolmasosa maailman koululaisista on jäänyt ilman etäopetusta koronaviruksen vuoksi – Vaikutukset jatkuvat vuosikymmeniä

    Itäisessä ja eteläisessä Afrikassa lähes puolet lapsista ei voi hyödyntää etäopetusmahdollisuuksia. YK:n lastenjärjestö Unicef varoittaa, että tilanne on todennäköisesti vielä paljon pahempi kuin raportissa kerrotaan.

  • 25.8.2020

    Meksiko kamppailee lihomista vastaan uudella lailla – Ylipaino-ongelma vaikeuttaa myös koronan hoitoa

    Meksikon parlamentissa hyväksyttiin maaliskuun lopulla laki, joka määrää, että kuluttajia on varoitettava pitkälle prosessoitujen elintarvikkeiden sisältämästä runsaasta rasvasta, sokerista tai natriumista. Elintarviketeollisuus on onnistunut valituksillaan viivyttämään sen voimaantuloa.

  • 24.8.2020

    Korona kurittaa kastittomia Nepalissa – ”Tämä pandemia on tullut tappamaan kaltaisemme köyhät”

    Kastittomia siirtotyöläisiä on palannut Intiasta Nepaliin koronapandemian aikana. Moni ei saa enää töitä koronavirusepäilyn tai taudin sairastamisen takia.

  • 19.8.2020

    Koronapandemia vaikeuttaa humanitaarisen avun toimittamista – Väkivaltaa kohdistetaan myös koronatyöntekijöihin

    Koronaviruksen vuoksi apukuljetukset ja avustustyöntekijöiden liikkuminen on hankaloitunut ja avun toimittamisen hinta on noussut, kerrottiin ulkoministeriön ja suomalaisjärjestöjen seminaarissa tänään.

  • 19.8.2020

    Meksiko on noussut yhdeksi pahimmista koronakriisimaista – ”Kaikki kollegat tunsivat jonkun, joka on kriittisessä tilassa tai kuollut”, kertoo avustustyöntekijä Julian Blom

    Koronaan on kuollut Meksikossa yli 50 000 ihmistä. Suomalainen Julian Blom työskenteli Lääkärit ilman rajoja -järjestön koronahoitokeskuksessa maan pohjoisrajalla. ”Suomessa on aika hyvä tilanne, eikä täällä oikein ymmärretä, mihin se voi pahimmillaan johtaa. Ei Meksikossakaan ymmärretty ennen kuin tilanne sitten oli päällä”, hän toteaa.

  • 17.8.2020

    Mariachien mekka ­tyhjeni

    Méxicon Plaza Garibaldi on autio, ja sen mariachit vailla asiakkaita. Kotiin jääminen ei ole näille kansanmuusikoille vaihtoehto.

  • 13.8.2020

    Raportti: 43 prosenttia maailman kouluista on ilman käsienpesumahdollisuutta

    Kouluja avataan koronasulun jälkeen, mutta etenkin vähiten kehittyneissä maissa viruksen leviämistä on vaikea estää, koska käsienpesumahdollisuutta ei ole.

  • 11.8.2020

    Koronavirus supistaa vaateteollisuutta, ja seuraukset osuvat pahimmin kehitysmaiden työntekijöihin – Miljoonat ovat jääneet ilman palkkaansa

    Osa vaatebrändeistä kieltäytyi koronakeväänä maksamasta jo toimitettuja tuotteita. Vaikutuksista kärsivät eniten Aasian vaatetehtaiden työntekijät, joista moni on nyt pudonnut tyhjän päälle.

  • 5.8.2020

    "Jos jättäisimme Suomen, se olisi rasistien voitto"

    Paikallispolitiikassa vaikuttava Suldaan Said Ahmed ja jalkapalloilija Ahmed ”Casanyo” Said Ahmed lähenivät vasta, kun pikkuveli kasvoi aikuiseksi.