29.6.2020
Miten pandemian jälkeen pitäisi elvyttää?
Koronaviruspandemia on syössyt maailman taloudet lamaan. Jos nousemme ylös oikein, olemme paremmin varautuneita seuraaviin kriiseihin, sanoo ilmastotyön asiantuntija Enni Kallio.
29.6.2020
Koronaviruspandemia on syössyt maailman taloudet lamaan. Jos nousemme ylös oikein, olemme paremmin varautuneita seuraaviin kriiseihin, sanoo ilmastotyön asiantuntija Enni Kallio.
22.6.2020
Hallitsijan kritisoimisesta ei enää joudu vankilaan, ja ulkomaille paenneet etiopialaiset palaavat synnyinmaahansa. Addis Abebassa totutellaan uudenlaiseen vapauteen ja availlaan hipsterikahviloita. Nyt on uudenlaisen toivon aika.
12.6.2020
YK-yliopiston mukaan äärimmäisessä köyhyydessä elävien määrä voi koronaviruksen seurauksena nousta takaisin yli miljardiin ihmiseen ensimmäistä kertaa vuosiin. Samalla köyhyyden maantieteellinen jakautuminen on muuttumassa.
9.6.2020
Suomi aikoo panostaa jatkossa etenkin Afrikan maiden veronkantokyvyn parantamiseen. Koronakriisi vaatii lisäämään kotimaisten resurssien käyttöä kaikkialla, muistuttaa kehitysministeri Ville Skinnari (sd).
4.6.2020
Kansainvälisten sääntöjen mukaan sotaa käyviin tai ihmisoikeuksia polkeviin maihin ei periaatteessa saa viedä aseita, mutta käytännössä löyhät tulkinnat ja mutkikas vientilupajärjestelmä mahdollistavat asekaupan. Amnestyn toiminnanjohtajan Frank Johanssonin mielestä lupien myöntäminen pitäisi siirtää puolustusministeriöltä puolueettomalle taholle.
28.5.2020
Koronaviruskriisistä seuraava ihmisten toimeentulon ja peruspalveluiden heikkeneminen voi syöstä lisää lapsia köyhyyteen. ”Meidän on omien vaikeuksiemmekin keskellä tärkeää tukea niitä, jotka ovat kaikkein heikoimmassa asemassa”, muistuttaa Suomen Pelastakaa Lasten kansainvälisten ohjelmien johtaja Anne Haaranen.
26.5.2020
Salaliittoteoriat luonnonlääkinnän hyötyjä peittelevästä ilkeästä lääketeollisuudesta elävät sitkeästi. Oikeasti lääketiedettä ei ohjaile mikään mystinen ”iso käsi”, vaan tieteen kansainväliset periaatteet.
14.5.2020
Suomen Akatemian rahoittama kuusivuotinen Finix-tutkimushanke yrittää kehittää vaatetuotantoa, joka perustuisi täysin kiertotalouteen. Tutkija Anna Härri selvittää, miten muutos vaikuttaisi kehitysmaihin. Esimerkiksi ympäristöystävälliset kuidut eivät vielä takaa, että työntekijöitä ei hyväksikäytetä, hän muistuttaa.
6.5.2020
Valtiot pohtivat parhaillaan, miten saada taloudet jaloilleen koronakriisin jälkeen. Oxfordin yliopiston raportin mukaan esimerkiksi uusiutuvaan energiaan investoiminen on taloudellisesti tehokkaampaa kuin fossiilisiin satsaaminen.
5.5.2020
Etenkin epävirallisen sektorin työntekijät ovat tyhjän päällä koronaviruksen aiheuttamien rajoitusten vuoksi ja miljoonat voivat syöksyä köyhyyteen, varoittavat YK:n kehitysohjelman UNDP:n asiantuntijat. Toisaalta kriisi voi olla myös mahdollisuus vahvistaa maanosan selviytymiskykyä.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.