• 23.8.2021

    Raportti: Haitallisista tuista luopuminen loisi kymmeniä miljoonia ympäristöystävällisiä työpaikkoja

    Valtiot käyttävät vuosittain noin 500 miljardia dollaria luonnon monimuotoisuuden kannalta haitallisiin tukiin. Koronakriisi on osoittanut, että nopeatkin taloudelliset muutokset ovat mahdollisia, ja niihin pitäisi nyt ryhtyä, sanoo ympäristöjärjestö WWF.

  • 17.6.2021

    Köyhyys on poliittista – Matti Kohosen missiona on taistella eriarvoisuutta vastaan talouspolitiikan keinoin

    Financial Transparency Coalitionia johtava Matti Kohonen tekee työtä oikeudenmukaisemman talousjärjestelmän puolesta. Hän sai kipinän työhönsä jo lapsuudessa kohtaamastaan eriarvoisuudesta ja uskoo, että köyhyys ja eriarvoisuus eivät ole maailmassa välttämättömiä asioita.

  • 10.6.2021

    Maailman piti päästä eroon lapsityöstä, mutta kehitys on kääntynyt jyrkkään alamäkeen – ”Intiassa kestää ainakin kymmenen vuotta päästä pandemiaa edeltävään tilanteeseen”

    Lapsityöläisten määrä on kääntynyt kasvuun ensimmäistä kertaa kahteen vuosikymmeneen, ja koronapandemia tulee pahentamaan tilannetta. Esimerkiksi Intiassa työnantajat suorastaan etsivät lapsityöläisiä matalapalkka-alan töihin, kertoo SASK-järjestön koordinaattori Manoranjan Pegu.

  • 9.6.2021

    Köyhyys ja kurjistuminen Kolumbian protestien taustalla – Selkkauksen jatkuminen murentaa luottamusta valtiota kohtaan entisestään

    Etenkin nuorten osallistumista Kolumbian protesteihin selittää kasvava köyhyys. Tilanteeseen ei ole nopeaa ratkaisua, sillä poliittinen eliitti näyttää vaipuneen syvään uneen, ja sitä kiinnostavat vain ensi vuoden vaalit, kirjoittaa politiikan tutkimuksen professori Sandra Borda.

  • 9.6.2021

    Kysely: Hävittäjähanke jakaa suomalaisia – Etenkin nuoret lykkäisivät hanketta tai luopuisivat siitä kokonaan

    Rauhanjärjestöjen kyselyn mukaan hävittäjähanketta kannatetaan enemmän kuin vastustetaan, mutta ero on pieni. Vastustajat perustelevat mielipidettään etenkin koronapandemian aiheuttamalla vaikealla taloustilanteella.

  • 3.6.2021

    EU:ssa päästiin sopuun yritysten veronkierron kitkemisestä, mutta järjestöjen mukaan ehdotus jää vajaaksi – Raportointivelvoite ei koskisi suurta osaa veroparatiiseista

    EU:ssa toimivien suuryritysten pitää jatkossa raportoida maakohtaisesti tuloistaan ja maksamistaan veroista. Järjestöt ovat uuteen ehdotukseen pettyneitä, sillä raportointivelvoite koskisi vain pientä osaa maista.

  • 19.5.2021

    Järjestöt moittivat 35 miljoonan euron leikkausta kehitysyhteistyöhön – ”Pandemian keskellä kansainvälistä tukea tulisi kasvattaa eikä vähentää”

    Valtio leikkaa kehitysyhteistyöstä lähivuosina. Varoilla voitaisiin rokottaa 59 miljoonaa ihmistä perussairauksia vastaan, muistuttavat suomalaiset kehitysyhteistyöjärjestöt.

  • 29.4.2021

    Afrikka on pandemian ja uuden velkakriisin puristuksessa – Huomaako kukaan?

    Monien Afrikan maiden velka on kestämättömällä tasolla, ja monet niistä ovat viime vuosina käyttäneet enemmän rahaa velanhoitoon kuin omaan terveydenhuoltoonsa. Omaan napaansa tuijottavien, rokotteita haalivien rikkaiden maiden pitäisi perua velat, kirjoittaa Linus Atarah.

  • 23.4.2021

    Selvitys: Monet kehitysmaat ohjanneet valtion koronatuet pääosin suuryrityksille

    Koronapandemia uhkaa lisätä äärimmäistä köyhyyttä, mutta tuoreessa selvityksessä tutkitussa kahdeksassa kehittyvässä maassa lähes kaksi kolmasosaa koronatuista on valunut suuryrityksille.

  • 14.4.2021

    Koronapandemia avasi avunantajien kukkaronnyörit – Kehitysapu nousi viime vuonna ennätyslukemiin

    OECD:n tilastojen mukaan rikkaat maat kasvattivat viime vuonna kehitysapuaan muun muassa koronapandemian takia. Toisaalta summa vastaa vain prosenttia siitä, mitä ne ovat ohjanneet oman taloutensa elvyttämiseen.