6.10.2015
Kaupunkiviljely innostaa Afrikassa
Kun rahaa on vähän ja ruoka kallista, voi maatilkku keskellä urbaania lähiötä pelastaa perheen nälältä.
6.10.2015
Kun rahaa on vähän ja ruoka kallista, voi maatilkku keskellä urbaania lähiötä pelastaa perheen nälältä.
1.10.2015
Keski-Amerikassa ja osissa Afrikkaa satoja on jo epäonnistunut, varoittaa Oxfam.
28.9.2015
Riippumattoman tutkimuksen mukaan hallituksen selitys 43 opiskelijan vuoden takaiseen katoamiseen ei ole pätevä.
25.9.2015
Osapuolet ovat rikkoneet tulitaukoa, ja malaria riehuu pakolaisleirillä.
10.9.2015
Kalankasvatus on lisännyt arvokasta valkuaista afrikkalaisten parannuksia kaipaavaan ruokavalioon.
25.8.2015
Dongria kondh -heimo elvyttää perinteistä hirssinviljelyä, sillä hirssipeltojen kutistuminen teollisuuden ja riisinviljelyn vuoksi, on johtanut aliravitsemukseen.
24.8.2015
Saudijoukkojen ilmaiskut ovat jälleen tappaneet siviilejä ja tärkeän satama-alueen pommitukset hidastavat avun perille menoa.
7.8.2015
Myös viime vuoteen verrattuna ruoka on lähes viidenneksen halvempaa, kertoo YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO.
24.7.2015
Maassa saadaan tänä vuonna edellisvuotta parempi sato, mutta esimerkiksi leivän hinta on noussut lähes 90 prosenttia.
8.7.2015
Köyhät ovat oikeutettuja halpaan ruokaan, mutta korruptio, tehottomuus ja hävikki jättävät miljoonat ilman apua.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.