• 21.9.2020

    Saharan eteläpuolisessa Afrikassa on valtava maatalouspotentiaali, mutta jopa 40 prosenttia ruuasta ei koskaan pääse markkinoille

    Muun muassa huonot tiet vaikeuttavat paikallisten maanviljelijöiden liiketoimintaa ja luovat kysyntää halvalle tuontiruualle Afrikassa. Yksi ratkaisu voisi olla investointi kaupunkimaatalouteen, sanoo tutkija Daniele Fattibene.

  • 18.9.2020

    Jemen taas lähellä nälänhätää, varoittaa YK – ”Valitettavasti ne, jotka voisivat auttaa, pääosin valitsevat olla tekemättä niin”

    Monet avunantajamaat eivät ole toteuttaneet lupauksiaan toimittaa Jemeniin lisää apua, ja samaan aikaan konfliktin osapuolet eivät päästä apua perille. Noin yhdeksän miljoonan ihmisen apua on jo jouduttu leikkaamaan.

  • 17.9.2020

    Puutarhaliikkeet kuuluivat koronakevään voittajiin

    Niin Suomessa kuin maailmallakin ihmiset ovat pandemian aikana innostuneet kasveista. Ilmiö on näkynyt niin sosiaalisessa mediassa kuin puutarhakauppojen myyntiluvuissa.

  • 17.9.2020

    Syötävät kukat ovat kuin keijukaisten ravintoa

    Syötävät kukat tuovat ylellisyyttä niin arkiruokiin kuin juhlapöytiin. Ruusu on eritysen monikäyttöinen ruokien ja juomien koriste.

  • 17.9.2020

    Unohtumaton retki ashramiin

    Päiväretki Ganges-joen yläjuoksulla sijainneeseen ashram-meditaatiokeskukseen jäi peruuttamattomasti Hanna Kallion mieleen.

  • 15.9.2020

    Tuontiriippuvainen Kuuba pyrkii ruokaomavaraisuuteen – Koronapandemia uhkaa kasvattaa ruokalaskua

    Kuuba maksaa tuontiruuasta noin 1,7 miljardia euroa vuodessa, mikä koettelee maan horjuvaa taloutta. Ruokaomavaraisuuden saavuttaminen on kuitenkin vaikeaa, sillä maatalous tuottaa heikosti ja kärsii pääomapulasta.

  • 1.9.2020

    Pelastakaa Lapset: Yli 400 lasta päivässä voi kuolla nälkään Saharan eteläpuolisessa Afrikassa – ”Lyhyesti sanottuna moni vanhempi ei enää pysty ruokkimaan lapsiaan”

    Maailman pahimpiin ruokapula-alueisiin kuuluvaa Saharan eteläpuolista Afrikkaa uhkaa tänä vuonna yhä paheneva ruokakriisi, joka johtuu muun muassa koronaviruksen vaikutuksista.

  • 31.8.2020

    Ruokapula uhkaa yli puolta libanonilaisista – Räjähdys ajoi jo ennestään hauraan ruokajärjestelmän kriisiin

    Libanon tuo maahan 85 prosenttia ruuastaan. Nyt ruoka uhkaa loppua, sillä suurin osa on tullut maahan räjähdyksessä tuhoutuneen Beirutin sataman kautta. Samaan aikaan avustusrahasta on pulaa.

  • 20.8.2020

    Nuorten muutto kaupunkeihin vähentää maatalouden tuottavuutta Malawissa – Apua haetaan kasvukeskuksista

    Miljoonien malawilaisperheiden maatiloilla työvoima koostuu pelkästään omasta perheestä. Opiskelumahdollisuuksien ja palveluiden puute ajaa kuitenkin nuoret kaupunkeihin, mikä vaikeuttaa maanviljelyä. Nyt valtio pohtii kasvukeskuksien luomista maaseudulle.

  • 18.8.2020

    Afrikan vihreä vallankumous petti lupauksensa

    Afrikan maatalouden suurhankkeen piti vähentää nälkää, mutta todellisuudessa se on vain yksipuolistanut ruokavalioita ja tehnyt nälästä huonommin näkyvää. Samalla se on vaurioittanut luonnon monimuotoisuutta, verottanut luonnonvaroja ja järkyttänyt ekosysteemejä, kritisoi taloustutkija Jomo Kwame Sundaram.