• 29.11.2017

    Israelin siirtokuntabisnes pyörii palestiinalaisella työvoimalla – ”vaihtoehtona on jättää perhe ruokkimatta”

    Maailma.net vieraili miehitetyllä Länsirannalla, jossa tuhannet palestiinalaiset työskentelevät Israelin laittomissa siirtokunnissa. Valtavat teollisuusvyöhykkeet tuovat kipeästi kaivattuja tuloja palestiinalaisille, mutta samalla miehitys syvenee ja alueen oma talous kärsii.

  • 28.11.2017

    Raportti: Euroopan Välimeren puoleinen raja on maailman tappavin

    Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön mukaan viimeisten 40 vuoden aikana paperiton siirtolaisuus on kasvanut sitä mukaa kuin muuttoliikettä on yritetty rajoittaa. Tiukka jako siirtolaisuuteen ja pakolaisuuteen ei sen mukaan toimi.

  • 27.11.2017

    Ruanda tarjoutuu ottamaan vastaan Libyan orjuutettuja siirtolaisia – ”ovemme on ammollaan”

    Uutiskanava CNN:n näyttämä video Libyan siirtolaisten orjakaupasta on järkyttänyt maailmaa. Ruandan ulkoministeriö kertoi voivansa ottaa vastaan 30 000 siirtolaista.

  • 23.11.2017

    Yrityksistä havitellaan kehitysmaiden ongelmien ratkaisijoita – tuoreen tutkimuksen mukaan siihen on vielä pitkä matka

    Suomessa on usutettu viime vuosina yrityksiä kehitysyhteistyön pariin, mutta tutkimustieto ilmiöstä on puuttunut. Suomalaistutkimus paljastaa, että yritysten käsitys omasta roolistaan on kaukana köyhyyden vähentämisestä.

  • 21.11.2017

    Kenian korkein oikeus vahvisti vaalituloksen – väkivalta huolettaa

    Kenian presidenttinä jatkaa Uhuru Kenyatta. Amnesty on huolissaan vaaliväkivallasta, jossa on syksyn aikana kuollut kymmeniä ihmisiä.

  • 17.11.2017

    Ruotsi loistaa ilmastoindeksissä – mikään maa ei pääse kärkisijoille

    Turpeenpolton tukeminen pudottaa Suomen sijoitusta tuoreessa ilmastonmuutosindeksissä.

  • 14.11.2017

    EU:n uusi tukimuoto helpottaa ihmisoikeuspuolustajien ahdinkoa – ”tuelle on valitettavasti valtava tarve”

    EU:n uusi tuki ihmisoikeuspuolustajille on osoittautunut niin suosituksi, että tukea hädin tuskin riittää kaikille sitä tarvitseville. Suomalaisjärjestöjen mukaan unioni voisi kuitenkin tehdä paljon enemmänkin ihmisoikeuksien edistämiseksi, puhumattakaan oman ihmisoikeustilanteensa parantamisesta.

  • 10.11.2017

    Kuuba höllentää kansalaistensa matkustussääntöjä

    Kuuba ottaa ensi vuoden alussa käytäntöön uudet säännöt, jotka muun muassa helpottavat ulkomailla asuvien passittomien kuubalaisten käyntejä kotimaassaan. Uudistukset eivät kuitenkaan kajoa polttavimpiin kysymyksiin, kuten maailman kalleimpaan kuuluvan passin hintaan.

  • 8.11.2017

    Hivin vastainen taistelu on kansainvälisen yhteistyön voimannäyte – ”kerrankin katsottiin yhteistä hyvää”

    Vielä 2000-luvun taitteessa hiv-tartunnan saaminen Afrikassa johti suurella todennäköisyydellä kuolemaan. Nyt se on monen kohdalla hoidettavissa oleva krooninen tauti. Malawilainen hiv-aktivisti David Odali ja suomalainen lääkäri Terhi Heinäsmäki kertovat, miten tähän päästiin.

  • 8.11.2017

    Seitsemän miljoonaa jemeniläistä pysyy hengissä humanitaarisen avun turvin – Saudi-Arabian määräämä saarto on ”katastrofaalinen”

    Saudi-Arabian johtama on sulkenut Jemenin satamat ja lentokentät lauantaisen ohjusiskun takia. Hinnat ovat nousseet nopeasti ja esimerkiksi kipeästi tarvittuja kloriinitabletteja ja insuliinia ei saada läpi.