• 28.11.2019

    Somalian kehitys on menossa kohti parempaa, mutta harva haluaa palata sinne vapaaehtoisesti

    Maahanmuuttovirasto kannustaa kielteisen päätöksen saaneita somalialaisia turvapaikanhakijoita palaamaan takaisin kotimaahansa vapaaehtoisen paluun ohjelman avulla. Rahallisesta tuesta huolimatta vain harva palaa. Yksi syy on se, että kotimaasta lähdön syyt ovat yhä olemassa kielteisestä päätöksestä huolimatta, kertoo paperittomia somalialaisia haastatellut tutkija Abdirashid Ismail.

  • 27.11.2019

    Bougainville on halunnut itsenäiseksi yli sata vuotta – Kansanäänestyksestä huolimatta lopullinen sana on emovaltiolla

    Bougainvilleläisten halu itsenäisyyteen juontaa juurensa 1800-luvulta. Enemmistö asukkaista todennäköisesti valitsee itsenäisyyden, mutta uudella valtiolla olisi edessään vielä paljon haasteita. Esimerkiksi omia tuloja sillä on vähän.

  • 26.11.2019

    Raportti: Sademetsän tuhoaminen kiihtyy Amazonin suojelualueilla

    Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International vieraili viidellä suojelulla alueella Brasilian Amazonissa. Laiton maiden takavarikointi on kasvussa kaikissa, sen tänään julkaisema raportti paljastaa.

  • 22.11.2019

    Täydentävä budjettiesitys: Rauhanjärjestöille tulossa lisärahaa

    Rauhanjärjestöjen rahoitus halutaan palauttaa vuotta 2016 edeltävälle tasolle. Myös ulko- ja turvallisuuspolitiikan järjestöille sekä ympäristöille esitetään lisärahaa.

  • 18.11.2019

    Zimbabwe syyttää talouskriisistään pakotteita, mutta todellinen syy on korruptio, sanovat asiantuntijat

    Vain Venezuelassa on pahempi inflaatio kuin Zimbabwessa. Maan viranomaiset syyttävä taloustilanteesta kansainvälisiä talouspakotteita. Monien asiantuntijoiden mukaan tärkein syy on kuitenkin kaikkialla rehottava korruptio ja huono hallinto.

  • 14.11.2019

    Yksin tulleiden alaikäisten perheenyhdistämisestä on tehty Suomessa poikkeuksellisen vaikeaa – ”Kotoutuisin sata kertaa paremmin, jos he olisivat täällä”

    Perheenyhdistäminen on Suomessa esimerkiksi Ruotsiin ja Norjaan verrattuna niin vaikeaa, ettei moni edes yritä. Esimerkiksi afganistanilaisia hakijoita rajoittaa sääntö, jonka mukaan heidän pitää jättää hakemuksensa Intiassa. Opiskelijat Shayegh Adeli ja Ali Nazari uskovat, että he menestyisivät paremmin, jos perhe olisi tukemassa.

  • 6.11.2019

    Brasiliassa ihonväri on politiikkaa, mutta elokuvaohjaaja Tai Linhares ei tiedä, onko hän musta vai valkoinen

    Tai Linharesin syntymätodistuksessa lukee ”valkoinen”, mutta hän on jotain muutakin. ”En ole osa sitä etuoikeutettua kulttuurista ja sosiaalista valkoisuutta, jonka osaksi pääsee, jos syntyy ihonväriltään valkoisena, oikeanlaisten hiusten kanssa”, hän sanoo. Linharesin lyhytelokuva käsittelee identiteetin etsintää mustan ja valkoisen välimaastossa.

  • 1.11.2019

    Amnesty: Turkki pidättänyt satoja Syyria-hyökkäystä kommentoineita – Toimittajat ja oppositiopoliitikot suurennuslasin alla

    Turkki syyttää siviiliuhreista uutisoineita toimittajia vihamielisyyteen yllyttämisestä. Myös some-tilejä on tutkittu ja oppositiopoliitikkoja on joutunut rikostutkinnan kohteeksi.

  • 31.10.2019

    Itsevaltaisten johtajien kovat otteet eivät ole enää yksittäistapauksia – Ihmisoikeusjärjestelmän heikkeneminen huolettaa järjestöjä ympäri maailman

    Ihmisoikeusjärjestöjen kansainvälisen kattojärjestön FIDH:n kongressissa nousi esiin muun muassa Filippiinien ero kansainvälisestä rikostuomioistuimesta sekä Intian demokratian heikentyminen. Taipeissa järjestettyyn kokoukseen osallistuneen Ihmisoikeusliiton pääsihteerin Kaari Mattilan mukaan ihmisoikeuksia suojeleva kansainväliset rakenteet ovat nyt koetuksella.

  • 24.10.2019

    Afrikkalaiset saavat vähemmän demokratiaa kuin haluaisivat, selviää kyselystä – Maanosan asukkaiden mielipiteet kiinnostavat nyt Eurooppaakin

    Afrobarometri-mielipidemittaus paljastaa, mitä afrikkalaiset ajattelevat. Se kiinnostaa nyt myös maanosan ulkopuolella, sillä on tullut globaalin kilpailun näyttämö, sanoo ulkoministeriön Afrikka-politiikan asiantuntija Martti Eirola.