• 14.8.2024

    Poliitikko voi olla myös kansan palvelija

    Amazonin alkuperäiskansojen yhteisöissä päälliköt palvelevat yhteisöään epäitsekkäästi. Toisin on meillä: johtajamme eivät vain tarjoile hyvää kansalleen vaan käyttävät jatkuvasti valtaansa sitä kohtaan, kulttuuriantropologi Suvi Jaakkola kirjoittaa.

  • 14.8.2024

    Suomen uusi kehityspoliittinen linja herättää hämmennystä asiantuntijoissa – ”Eihän suomalainenkaan yhteiskunta toimi pelkästään kauppaa tekemällä”

    Hallituksen uusi selonteko nivoo kehitysyhteistyön ja kauppapolitiikan yhteen aiempaa suoraviivaisemmin. Se huolestuttaa asiantuntijoita, sillä näyttöä yksityisen sektorin kehitysyhteistyön tuloksellisuudesta ei juuri ole.

  • 14.8.2024

    Kolme vuotta Talibanin vallankaappauksen jälkeen naisia ei enää näy Afganistanin julkisessa elämässä, kertoo tuore raportti – Monien mielenterveys rakoilee

    Kolme vuotta sitten afganistanilaisnaisen oli periaatteessa mahdollista asettua ehdolle presidentiksi. Nyt hän ei voi päättää edes, missä käydä ostoksilla, sanoo YK:n tasa-arvojärjestön maaedustaja Alison Davidian.

  • 13.8.2024

    Perun sisällissodassa raiskatut saivat viimein oikeutta – Sotilaita tuomittiin rikoksista ihmisyyttä vastaan

    Perussa on tuomittu kymmenen sotilasta sisällissodan aikana tapahtuneista raiskauksista vuosikymmeniä tekojen jälkeen. Tuomioita pidetään tärkeänä ennakkotapauksena, sillä kyseessä on vasta toinen kerta, kun Latinalaisessa Amerikassa tuomitaan raiskauksiin syyllistyneitä sotilaita rikoksista ihmisyyttä vastaan.

  • 12.8.2024

    Syöpä yleistyy Zimbabwessa – Toimivia sädehoitolaitteita on yksi

    Väestön ikääntyminen, kaupungistuminen, elämäntapojen muuttuminen ja heikosti toimiva julkinen terveydenhoito ovat johtaneet syöpätapausten jatkuvaan kasvuun Zimbabwessa. ”Jos saat syövän Zimbabwessa, se on yhtä kuin kuolemantuomio”, sanoo toimittaja Hopewell Chin’ono.

  • 12.8.2024

    Geneven sopimukset täyttävät 75 vuotta – Tuoreen kyselyn mukaan valtaosa suomalaisista haluaa, että sodalla on säännöt

    88 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että sodankäyntiä pitää rajoittaa säännöin. Luotto Geneven sopimusten vaikutuksiin kuitenkin horjuu.

  • 8.8.2024

    Valtionpäämies on melkein aina mies

    Vuoden 2022 tilaston mukaan alle yksi kymmenestä valtionpäämiehestä oli nainen. Silti, lähes kaikissa maissa on naisedustajia parlamentissa.

  • 7.8.2024

    Ihmisoikeusjärjestöt toivovat Bangladeshille uutta alkua – ”Tulevaisuutta ei saa uhrata toistamalla menneisyyttä”

    Pääministeri Sheikh Hasinan ero luo mahdollisuuden rakentaa Bangladeshista oikeusvaltio, sanovat ihmisoikeusjärjestöt.

  • 6.8.2024

    UNRWA erottaa yhdeksän työntekijäänsä terroriepäilyjen vuoksi

    Israel on syyttänyt YK:n palestiinalaispakolaisia auttavaa järjestöä UNRWA:ta terrorismiyhteyksistä. Juuri valmistuneen sisäisen tutkinnan mukaan yhdeksän työntekijää ”saattoi olla mukana” viime lokakuun terrori-iskuissa. Tietoja ei voitu varmistaa riippumattomasti.

  • 5.8.2024

    Talibanit pakottavat yhä nuoremmat tytöt peittäviin vaatteisiin – Viidesluokkalainen Darya hakattiin, koska hänellä ei ollut niqabia

    Muutamissa Afganistanin maakunnissa on jaettu burkia jopa vain neljäsluokkalaisille tytöille. Tytöt ovat menettäneet opiskeluintonsa, kertoo opettaja Zakia.