26.2.2016
Europarlamentti haluaa Saudi-Arabian asevientikieltoon
Äänestystulos ei ole sitova, mutta se asettaa lisää paineita Jemeniä pommittavalle Saudi-Arabialle.
26.2.2016
Äänestystulos ei ole sitova, mutta se asettaa lisää paineita Jemeniä pommittavalle Saudi-Arabialle.
24.2.2016
Malawiin saapuneet pakolaiset kertovat hallituksen joukkojen hyökänneen heidän kimppuunsa.
24.2.2016
Järjestön vuosiraportin mukaan käynnissä on salakavala kehitys, sillä myös ihmisoikeuksia puolustavat instituutiot heikkenevät.
23.2.2016
Dominikaaninen tasavalta kurittaa köyhiä haitilaissiirtolaisia muun muassa epäämällä oleskelulupia ja tekemällä ratsioita.
22.2.2016
Sosiaaliseen mediaan ei äänestyspäivänä päässyt, ja ääntenlasku oli epämääräistä.
22.2.2016
Jemeniä pommittavan koalition jäsenmaat saavat yhä enemmän aseita.
18.2.2016
Kiinassa on pidätetty muun muassa kriittisiä kirjoja myyneitä kauppiaita.
17.2.2016
OECD:n tulevassa kokouksessa keskustellaan siitä, voisiko viralliseen kehitysapuun laskea mukaan esimerkiksi turvallisuuskuluja ja aiempaa enemmän pakolaiskuluja. Järjestöt pelkäävät, että muutokset olisivat pois köyhiltä.
11.2.2016
Hallitukset yrittävät saada siirtolaiset jäämään sijoillensa, mutta uuden tutkimuksen mukaan päätös lähteä paremmin tulevaisuuden perään tehdään muilla perusteilla.
8.2.2016
Hallitus kurittaa itsehallintoalueita perustavia kurdeja.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.