19.5.2016
Osa sateenkaarijärjestöistä ei pääse YK:n hiv-konferenssiin
YK:ssa muhii lihava riita, sillä osa jäsenmaista vastustaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajavien järjestöjen osallistumista ensi kuun hiv-kokoukseen.
19.5.2016
YK:ssa muhii lihava riita, sillä osa jäsenmaista vastustaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajavien järjestöjen osallistumista ensi kuun hiv-kokoukseen.
12.5.2016
YK:n ympäristöohjelman mukaan Maailmanpankin aiempi arvio on alimitoitettu.
12.5.2016
Tulevassa maailman humanitaarisen avun konferenssissa pohditaan muun muassa sitä, ovatko isot järjestöt parhaita avunjakajia.
11.5.2016
Seitsemänneksi Euroopan maista noussut Suomi ei pääse kärkisijoille, ellei esimerkiksi translakia muuteta, sanoo Seta.
10.5.2016
Syynä on hankeyhtiön työntekijää vastaan nostettu syyte osallisuudesta Berta Cáceresin murhaan. Finnfundin mukaan vetäytymisaikataulu ei ole vielä selvillä.
6.5.2016
Yhdysvallat on tukenut vuosia ohjelmaa, jossa on yritetty edistää seksistä pidättäytymistä ja ensimmäisen seksikokemuksen lykkäämisestä, mutta vaikutuksia ei juuri ole ollut.
28.4.2016
"Mieleen tulee hurskastelunkin maku", sanoi kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd).
27.4.2016
Vesivoimalan rakentamista vastustavat, Suomessa vierailevat aktivistit pelkäävät turvallisuutensa puolesta Berta Cáceresin murhan jälkeen. Finnfund on lähettämässä maahan riippumattoman asiantuntijaryhmän.
27.4.2016
Kehitysmaat on jätetty kansainvälisen veroyhteistyön ulkopuolelle, vaikka verojen välttely osuu kipeästi juuri niihin, järjestöt sanovat.
25.4.2016
Muun muassa kehitysasiantuntija Jeffrey Sachs moittii avunantajia, jotka ohjaavat kehitysrahaa ilmasto- ja pakolaiskuluihin.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.