• 19.6.2024

    Suurin osa ihmisistä tukee pakolaisten oikeutta hakea turvaa, selviää kyselystä – Suomessa osuus on keskimääräistä matalampi

    Pakolaisiin suhtaudutaan länsimaissa nihkeämmin, selviää UNHCR:n kyselystä. Suomessa alle puolet ihmisistä uskoo, että suurin osa pakolaisista kotoutuu onnistuneesti.

  • 12.6.2024

    Palestiinalaisvanhukset Libanonissa miettivät, mistä saada seuraava ateriansa

    Perheen apu olisi Libanonin pakolaisleireissä asuvien palestiinalaisvanhusten selviytymisen kannalta tärkeää, mutta kaikilla perhettä ei ole eivätkä peruspalvelut riitä. Järjestöt etsivät vanhuksille kummeja, joiden avulla nämä saavat säännölliset tulot ja huolenpitoa.

  • 22.5.2024

    Järjestöt: Hallituksen esittämä rajaturvallisuuslaki ei ole ”jännitteinen” vaan ristiriidassa kansainvälisten sopimusten kanssa

    Hallituksen esityksen mukaan kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat turvapaikanhakijat pääsisivät yhä jättämään hakemuksensa, mutta käytännössä haavoittuvuutta on vaikea tunnistaa, muistuttaa Amnesty.

  • 20.5.2024

    Nälänhätä lähenee Sudanissa – Taistelut kiihtyneet Darfurissa

    El Fasherin kaupungissa Darfurissa saattavat toistua pian samat julmuudet, joita on nähty jo muualla Darfurissa sisällissodan aikana, varoittaa ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch.

  • 15.5.2024

    Lähes 76 miljoonaa ihmistä elää maan sisäisenä pakolaisena – Myös luonnonkatastrofit ajavat yhä useampia pakosalle

    Ihmiset pakenivat kotimaansa sisällä viime vuonna yli 47 miljoonaa kertaa. Yli puolet pakeni luonnonkatastrofia.

  • 12.4.2024

    Sudanin pian vuoden kestänyt sisällissota on ajanut maan ennennäkemättömään kriisiin – Avusta on pulaa, puolet lapsista on joutunut elämään sotatoimialueella

    Sudanin maataloustuotanto sakkaa sisällissodan takia ja elintarvikkeiden hinnat nousevat. Tarvittavasta avusta on saatu kasaan vasta viitisen prosenttia. Ranska isännöi ensi viikolla kokousta, jossa apulupauksia yritetään saada lisää.

  • 6.3.2024

    Suomen maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikka perustuu yhä enemmän siihen, että tulijat nähdään uhkana, sanovat asiantuntijat

    Suomi on tiukentamassa ulkomaalaislakia, ja itäraja halutaan pitää kiinni kovien keinojen avulla. Suomen politiikassa on tapahtumassa uusi käänne, joka heikentää turvapaikanhakijoiden oikeuksia ja muuttaa Suomen asennetta kansainvälisiin sopimuksiin, sanoo Pakolaisavun toiminnanjohtajan Annu Lehtinen.

  • 28.2.2024

    Suomalainen kotoutumiskoulutus keskittyy maahanmuuttajien ”korjaamiseen” ja sysää rasismin sietämisen yksilön vastuulle, sanoo tutkija Ameera Masoud – Seurauksista kärsii koko yhteiskunta

    Väitöstutkimuksen mukaan kotoutumisjärjestelmä keskittyy liikaa maahanmuuttajien muovaamiseen työllistämistä varten, vaikka tehokkaampaa olisi kartoittaa, mitä vahvuuksia heillä jo on. Tutkija Ameera Masoudin mukaan kotoutumiskoulutukseen tarvitaan antirasistista otetta, joka toimisi muutenkin kuin vain paperilla.

  • 27.2.2024

    UNRWA: Gazan apu puolittunut tammikuuhun verrattuna – ”Avun piti kasvaa, ei vähentyä”

    Gazaan on saapunut helmikuussa keskimäärin alle sata rekkaa päivässä, kun tarve olisi 500. Ihmisoikeusjärjestöt syyttävät Israelia kansainvälisen tuomioistuimen määräyksen rikkomisesta.

  • 26.2.2024

    YK-raportti kertoo molempien sodan osapuolten julmuuksista Sudanissa – Neuvotteluita tarvitaan epätoivoisesti, sanoo ihmisoikeusvaltuutettu

    Huhtikuussa alkanut sisällissota on johtanut laajamittaisiin julmuuksiin siviilejä kohtaan. ”Tämä raportti on tuskallista luettavaa tragediasta, joka on aiheutettu tarpeettomasti sudanilaisille. Se myös korostaa jälleen kerran sitä, että taistelut on lopetettava”, sanoo YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Volker Türk.