• 26.9.2013

    Lapsityö vähentynyt kolmanneksen 2000-luvulla

    Politiikka selittää edistystä paremmin kuin talouskehitys, arvioi ILO.

  • 24.9.2013

    Nuoret uskovat YK:hon

    Pew-tutkimuslaitoksen kyselyn mukaan luottamus YK:hon on kasvanut ja erityisesti nuorten aikuisten tuki on vahva, kirjoittaa Jim Lobe.

  • 18.9.2013

    Bahrain kiihdyttänyt sortotoimenpiteitä

    Arabikevättä edelleen tukahduttava Bahrain on alkanut kohdella kaltoin myös alaikäisiä, sanoo HRW.

  • 12.9.2013

    Taleban koituu köyhien poikien kohtaloksi

    Pakistanin rajaseudulla nuoria poikia ja erityisesti orpoja värvätään ääriliikkeiden aseelliseen koulutukseen, kirjoittaa Ashfaq Yusufzai.

  • 28.8.2013

    Asiantuntija: On aika vakauttaa Syyrian tilanne

    Kansainvälisen yhteisön ei pidä enää odottaa Syyrian kanssa, mutta sotilaallista väliintuloa pitäisi välttää, sanoo Kirkon Ulkomaanavun Lähi-idän edustaja Johanna Norrdahl.

  • 28.8.2013

    Keittiön kautta kiinni elämään

    Kambodžalainen Mith Samlanh -järjestö kouluttaa Phnom Penhin katulapsista ravintolatyöntekijöitä, kirjoittaa Simba Shani Kamaria Russeau.

  • 15.5.2013

    Sissit saavat uuden tilaisuuden Somaliassa

    Farah Osman värvättiin taistelijaksi 11-vuotiaana, nyt hän oppii autonajoa ja jalkapalloa, kirjoittaa Muhyadin Ahmed Roble.

  • 15.5.2013

    ILO huolestunut nuorisotyöttömyyden kustannuksista

    Kehnot, huonosti palkatut väliaikaistyöt ovat useille nuorille ainoa työttömyyden vaihtoehto, todetaan uudessa raportissa.

  • 16.4.2013

    Nuoret saavat elantonsa maasta Salomonsaarilla

    Kodittomien poikien osuuskunta edistää koulunkäyntiä ja tuottaa ruokaa, kirjoittaa Catherine Wilson.

  • 12.4.2013

    UNICEF: Suomi kärjessä teollisuusmaiden lasten hyvinvointivertailussa

    Meneillään olevan talouskriisin vaikutuksia lapsiin ei voi vielä arvioida, järjestö sanoo.