24.11.2014
Hivistä tuli Afrikan nuorten naisten vitsaus
Etelä-Afrikassa nuorilla naisilla on kolme kertaa miehiä useammin hiv.
24.11.2014
Etelä-Afrikassa nuorilla naisilla on kolme kertaa miehiä useammin hiv.
18.11.2014
Itä-Aasian mallilla Afrikan nuoret voisivat tuottaa maanosalle satoja miljardeja dollareita, arvioi YK:n väestörahasto.
28.10.2014
Rikkaissa maissa on nyt 2,6 miljoonaa köyhää lasta enemmän kuin vuonna 2008, sanoo YK:n lastenjärjestö UNICEF.
12.9.2014
Monien Afrikkalaistyttöjen kouluopinnot keskeytyvät liian usein kuukautisten vuoksi, kirjoittaa Amy Fallon.
18.7.2014
Tulevien kehitystavoitteiden joukkoon pitäisi suomalaisnuorten mielestä nostaa muun muassa ilmastonmuutokseen puuttuminen.
23.4.2014
Ranskassa vain seitsemän prosenttia ihmisistä uskoo, että nuorten tulevaisuus on parempi kuin näiden vanhempien sukupolvella.
9.4.2014
Iso osa maailman väestöstä näkee olevansa umpikujassa, selviää uudesta mielipidetutkimuksesta.
14.1.2014
Viime vuosien väkivalta kouluissa on johtanut kurinpidossa "nollatoleranssiin", jota ihmisoikeusjärjestöt ovat moittineet liioitelluksi, kirjoittaa Carey L. Biron.
18.12.2013
Joukkoraiskaukset herättivät intialaiset kampanjoimaan tasa-arvon puolesta, kirjoittaa Shai Venkatraman.
17.12.2013
Tunisiaa on pidetty onnistuneena esimerkkinä arabikeväästä, mutta alun optimismi on vaihtumassa turhautumiseen, kertovat Suomessa vierailleet tunisialaiset.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.