• 2.10.2007

    Ekspatriaatti valitsee juurettomuuden

    Työnsä vuoksi ulkomaille suuntaavat ekspatriaatit eivät omaksu uuden maan kulttuuria samalla tavoin kuin pysyvästi muuttavat siirtolaiset. Kotimaahan on pitkän ulkomaankomennuksen jälkeen kuitenkin vaikea palata.

  • 2.10.2007

    Travellerin repusta löytyy länsimainen passi

    Rikkaiden maiden rinkkamatkaajat eli travellerit kiertävät maailmaa kuukausien ajan mukavuuksista kieltäytyen. Travellerius käsitteenä syntyi 1970-luvulla, kun nuoret alkoivat seurata hippien jäljessä Intiaan ja Kaakkois-Aasiaan. Thaimaassa travellereihin suhtaudutaan samalla tavoin kuin muihinkin matkaajiin.

  • 3.9.2007

    Matka pilvien halki

    Bussimatka Andien halki on täynnä koettelemuksia. Tiet ovat heikossa kunnossa, pysähtymispaikat epätavallisia eikä kukaan valvo katolla kuljetettavia matkatavaroita. Täydessä bussissa matkustaa myös lapsiaan sairaalaan vievä äiti ja humalainen intiaanivanhus.

  • 3.8.2007

    Matkalla tiibetiläisten pyhään vuoristokolmioon

    Yadingin luonnonpuiston lumihuiput Kiinan Sichuanissa vetävät tiibetiläisiä pyhiinvaeltajia, mutta yhä enemmän myös itäaasialaisia matkailijoita.

  • 3.8.2007

    Saharan kaksi yötä

    Saharassa hiekkaa ei pääse pakoon, ja kuumuus tarrautuu koko kehoon.

  • 25.5.2007

    Matkalla työ unohtuu

    Sambialainen Barbara Mathias ei välitä hankkia matkoillaan perinteisistä matkamuistoista, hän etsii persoonallisia esineitä.

  • 25.5.2007

    Lomakiista sellutehtaan varjossa

    Argentiinan ja Uruguayn sellutehdaskiistassa riidellään siitä, kumpi saa pitää lomailijat.

  • 25.5.2007

    Egyptiläinen yläluokka nauttii luksuslomista

    Egyptin varallisuuserot kärjistyvät erityisesti loma-aikoina, jolloin yläluokka lähtee Kairosta vapaa-ajanhuviloilleen tai muihin kotimaan kohteisiin
    hotellilomalle. Köyhemmät egyptiläiset kansoittavat pääkaupungin puistot ja Niilin rantakadut.

  • 25.5.2007

    Rakentaminen uhkaa Viktorian putouksia

    YK:n kulttuurijärjestö UNESCO uhkasi viime vuoden lopussa poistaa Viktorian putoukset maailmanperintölistaltaan, jos niiden lähelle rakennetaan turistikylä.

  • 25.5.2007

    Maailman unelmalomat

    Edessä kauan odotettu loma! Mutta kenelle? Kumppani kiersi maailmaa ja selvitti, kuinka eri maissa lomaillaan, ja millaisesta lomasta unelmoidaan.