• 4.2.2019

    Tutkimus: Monet länsimaisten brändien vaatteet viimeistellään intialaisnaisten kodeissa – Tuntipalkka voi olla vain 13 senttiä

    Kehitysmaiden vaatetehtaiden työolosuhteista on puhuttu pitkään, mutta kotona vaatteita tekevien asema on jäänyt vähemmälle huomiolle. Tuoreen yliopistotutkimuksen mukaan moni heistä on pakkotyön kaltaisissa olosuhteissa ja länsimaisilla brändeillä on paras mahdollisuus vaikuttaa heidän asemaansa.

  • 1.2.2019

    Venäjällä ensimmäinen rikostutkinta ”ei-toivottuun” ulkomaiseen järjestöön kuulumisesta

    Venäjän viranomaiset ovat asettaneet kotiarestiin Anastasija Shevtshenkon, joka on toiminut kielletyssä järjestössä. Amnesty kutsuu oikeuslaitoksen toimia julmiksi, sillä Shevtshenko päästettiin tapaamaan kuoleva tyttärensä vasta viime hetkellä.

  • 1.2.2019

    Avustusjärjestöt: Syyriassa kuollut lapsia hypotermiaan – Perheet pakenevat taisteluita jalkaisin ja autojen lavoilla

    Tuhannet ihmiset ovat paenneet viime viikkoina taisteluita Syyrian koillisosissa. He ovat päätyneet kurjiin olosuhteisiin pakolaisleirille, jolla ei ole kunnon lämmitystä. Ainakin 29 lasta on kuollut, kertovat YK-järjestöt.

  • 31.1.2019

    Tutkimus: Maailmassa on yhä enemmän ympäristöä suojelevia lakeja, mutta niitä ei noudateta – ”Tämä raportti ratkaisee mysteerin”

    Ympäristöongelmat eivät johdu ainakaan sääntelyn puutteesta. Tuoreen tutkimuksen mukaan ympäristölakeja on monikymmenkertaisesti enemmän kuin 1970-luvulla, mutta usein niitä ei noudateta.

  • 31.1.2019

    Lehdistönvapaus murenee monissa Itä-Euroopan maissa – Unkarissa mediasta on tullut hallituksen jatke, varoittaa asiantuntija

    Toimittajiin kohdistuvat sanalliset hyökkäykset ja uhkaukset sekä mediaa arvostelevat verkkokeskustelut käyvät itäisen Euroopan maissa koko ajan aggressiivisemmiksi, sanoo International Press Instituten varapuheenjohtaja Beata Balogova. EU:n painostus voisi auttaa, mutta varmaa se ei ole.

  • 31.1.2019

    Pelastakaa Lapset: Joka kymmenes jemeniläislapsi joutunut pakenemaan

    Jemeniin saatiin viime vuoden lopulla hauras tulitauko, mutta tilanne on edelleen vaikea. Pelastakaa Lasten mukaan maahan ei saada vieläkään riittävästi avustustarvikkeita.

  • 30.1.2019

    Amnesty: Netin turistifirmat ohjaavat matkailijoita Israelin laittomiin siirtokuntiin – Airbnb:llä on yhä kohteita miehitetyllä Palestiinalaisalueella

    Majoituspalvelu Airbnb lupasi viime vuoden lopulla lopettaa kohteidensa markkinoinnin laittomissa siirtokunnissa miehitetyllä Länsirannalla. Lupausta ei ole vielä toteutettu eikä se myöskään koskenut Itä-Jerusalemia. Myös muut netin varausfirmat markkinoivat kohteita siirtokunnissa ja osallistuvat siten siirtokuntien laajentamiseen, sanoo Amnesty.

  • 30.1.2019

    Nigerialaiset tyttökoomikot valloittavat maailmaa – 8-vuotias Emmannuella rikkoo afrikkalaistyttöihin liitettyjä stereotypioita

    Afrikkalaisesta tytöstä voi tulla mieleen jotain Boko Haramin pakkonaitetun lapsimorsiamen ja silvotun, alistetun kotiorjan väliltä. Nigerian Lagosiin sijoittuvilla videoillaan YouTube-tähdiksi kasvaneet Emmannuella ja Success osoittavat, että tytön rooli voi olla moninaisempi, kirjoittaa Anna Berghäll.

  • 30.1.2019

    Tehomaatalous kuristaa perheviljelmiä Argentiinassa

    Argentiinassa on noin 250 000 perhetilaa, ja niillä on tärkeä rooli maan ruuantuotannossa. Viime vuosina maassa on suosittu tehomaataloutta, mutta pientiloja on alkanut kiinnostaa luomuviljely.

  • 29.1.2019

    Suomi raportoi YK:lle ihmisoikeussopimuksen noudattamisesta – Järjestöt toivovat puuttumista syrjintään ja kehy-leikkauksiin

    Suomen on määrä raportoida YK:lle, miten se on noudattanut taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien sopimusta. Ensimmäistä kertaa suosituksia antavien järjestöjen mukaan Suomen pitäisi muun muassa puuttua vähemmistöjen ja maahanmuuttajien kohtaamaan syrjintään sekä uudistaa translaki.