• 8.2.2019

    Miinanraivaus etenee hitaasti Irakissa – Pelkästään Mosulissa on 7,6 miljoonaa tonnia vaarallista jätettä ja raivaukseen menee 8 vuotta, arvioi YK

    Mosulista paenneet ihmiset haluaisivat palata, mutta se on vaikeaa, sillä kaupunki on täynnä vaarallisia räjähteitä. Työ muuttuu edetessään vaarallisemmaksi, kertoo YK:n miinanraivaustoimisto.

  • 7.2.2019

    Raportti kertoo työpaikkakiusaamisesta ja syrjinnästä ihmisokeusjärjestö Amnestyssa – Suomen Amnestyn mukaan työtyytyväisyys hyvällä tolalla

    Tuoreen raportin mukaan surkea työhyvinvointi uhkaa Amnestyn uskottavuutta. Huono johtaminen ja suuri työtaakka on johtanut siihen, että suuri osa työntekijöistä voi huonosti.

  • 7.2.2019

    Alain Délétroz’n työhön kuuluu juoda teetä sotapäälliköiden kanssa – Geneva Call -järjestö yrittää saada aseelliset ryhmät suojelemaan siviilejä

    Sveitsiläinen Geneva Call käyttää muun muassa sosiaalista mediaa saadakseen yhteyden aseellisiin ryhmittymiin ja vakuuttaakseen ne siitä, että sodan sääntöjä on noudatettava. Suomessa vieraillut järjestön johtaja Alain Délétroz uskoo, että jos sotarikokset halutaan lopettaa, on oltava valmis keskustelemaan kaikkien kanssa.

  • 7.2.2019

    Raportti: Lapsiköyhyyttä vähennettäisiin tehokkaasti sosiaaliturvalla – Maailman lapsista vain kolmannes sosiaaliturvan piirissä

    Afrikassa vain 16 prosenttia lapsista on sosiaaliturvan piirissä. Silti sosiaaliturva ei ole pelkästään rikkaiden etuoikeus, vaan myös monet kehitysmaat ovat parantaneet sosiaaliturvaansa, muistutetaan ILO:n ja Unicefin raportissa.

  • 6.2.2019

    Pula naisista lisää ihmiskauppaa Kiinassa ja Intiassa – Kauppias on usein oma sukulainen

    Kiinassa ja Intia on miehiä kymmeniä miljoonia enemmän kuin naisia. Siksi morsiamista on kova pula. ”Naisista on tullut kauppatavaraa, joka on niin kysyttyä, että ihmiset ovat valmiita väkivaltaan sen vuoksi”, kertoo Human Rights Watchin vanhempi tutkija Heather Barr.

  • 6.2.2019

    Amnesty: Arabiemiirikunnat ohjaa länsimailta ostamiaan aseita Jemeniin sotarikoksiin syyllistyneille joukoille

    Myös Suomen kautta voi edelleen päätyä aseita Jemenin sotaan, vaikka Suomi onkin jäädyttänyt vientiluvat Arabiemiirikunnille, varoittaa ihmisoikeusjärjestö.

  • 5.2.2019

    Meksiko avasi rajansa siirtolaisille – Tulijat saavat vuoden oleskeluluvan ja mahdollisuuden tehdä töitä

    Meksiko avasi tammikuussa rajansa tuhansille ihmisille, jotka pakenevat Keski-Amerikan maiden väkivaltaa ja köyhyyttä. Taustalla on uuden presidentin Andrés Manuel López Obradorin politiikka.

  • 5.2.2019

    Brasiliassa on murhattu tänä vuonna jo toistasataa naista – Rankaisemattomuus viestii, että väkivalta on sallittua, varoittaa ihmisoikeuskomissio

    Brasiliassa on murhattu tänä vuonna noin neljä naista joka päivä. Amerikkojen välinen ihmisoikeuskomissio vaatii maata puuttumaan tapauksiin ja muistuttaa, ettei naisten tappaminen ole yksittäinen ongelma vaan se liittyy seksistiseen arvomaailmaan.

  • 4.2.2019

    Moni vakava kriisi jää uutispimentoon

    Media ei kerro monista humanitaarisista kriiseistä, sillä uutisointi niistä on kallista, kirjoittaa asiaa selvittänyt tutkija Martin Scott. Uutisointi on tärkeää, sillä jos kriisi pääsee otsikoihin, se avaa avunantajien kukkaronnyörit.

  • 4.2.2019

    Yli 50 järjestöä vetoaa EU:hun Libya-palautusten lopettamiseksi – ”Välimerestä on tullut vetinen hautausmaa”

    Italian, EU:n ja Libyan välinen yhteistyösopimus on ollut voimassa kaksi vuotta. Sinä aikana yli 5 300 ihmistä on hukkunut Välimereen ja EU:sta on tullut osasyyllinen tragediaan, sanovat järjestöt.