28.2.2017
Nepal köyhyyden kimpussa – jaossa "köyhän henkilökortti"
Juna Bhujel ja kymmenettuhannet muut Nepalin maanjäristyksen uhrit odottavat, että heidät määritellään virallisesti köyhiksi.
28.2.2017
Juna Bhujel ja kymmenettuhannet muut Nepalin maanjäristyksen uhrit odottavat, että heidät määritellään virallisesti köyhiksi.
2.2.2017
Perustulo voisi vähentää köyhyyttä mutta tulla toisaalta liian kalliiksi, maan talousselonteossa arvioidaan.
18.1.2017
WFP:n laskelman mukaan Maailman talousfoorumin tapaamispaikassa Davosissa papumuhennos käy kukkarolle suhteessa kevyemmäksi kuin Malawissa.
19.12.2016
Kenian innovaatio, M-Pesa, on auttanut etenkin naisia vaihtamaan ammattia ja pääsemään köyhyydestä.
14.12.2016
Maailman 48 vähiten kehittynyttä maata jäävät talouskehityksessä yhä pahemmin muusta maailmasta jälkeen, varoittaa YK:n kauppa- ja kehitysjärjestö.
29.11.2016
Maan sisällissota on jo lähes painunut unholaan, mutta väkivaltaisuudet pahentavat yhä köyhyyttä.
29.11.2016
Luvassa on vähintään miljoona dollaria sille, joka keksii parhaan tavan tarttua ilmastonmuutoksen ja äärimmäisen köyhyyden kaltaisiin ongelmiin.
24.11.2016
Valkoihoiset omistavat yhä enemmistön maasta poliittisista uudistuksista huolimatta. Musa Zakwen johtama järjestö sovittelee maanomistajien ja maattomien mustien välejä.
16.11.2016
Maailmanpankin usein laskelmien mukaan luonnonkatastrofit ajavat köyhyyteen noin 26 miljoonaa ihmistä joka vuosi.
24.10.2016
Kriisityö vie Johanna Klingeä maailmalle. Motivaatio tulee tiedosta, että apu menee perille. Toivo on ihmisissä.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.