7.4.2015
Konfliktitimantteja virtaa yhä Keski-Afrikasta
Timanttien virta Keski-Afrikan tasavallasta maailmanmarkkinoille ei ehtynyt, vaikka kauppa on kielletty kansainvälisellä sopimuksella.
7.4.2015
Timanttien virta Keski-Afrikan tasavallasta maailmanmarkkinoille ei ehtynyt, vaikka kauppa on kielletty kansainvälisellä sopimuksella.
26.3.2015
Ruotsiin tuli yli 20 kertaa enemmän hakemuksia kuin Suomeen.
26.3.2015
Kummankaan sodan osapuolen sotarikoksia ei voi oikeuttaa toisen rikkomuksilla, järjestö muistuttaa.
25.3.2015
Maataloustuotanto on laskenut lähes 60 prosenttia sitten konfliktin alkamisen, varoittaa YK.
24.3.2015
Maailman suurimmissa konflikteissa kuoli viime vuonna lähes 164 000 ihmistä.
20.3.2015
Jesidivähemmistö pyrittiin tuhoamaan ryhmänä, ihmisoikeusvaltuutetun toimisto arvioi.
19.3.2015
Pohjois-Pakistanissa paettiin ensin Taleban-taistelijoita, sitten näitä jahtaavia hallituksen joukkoja.
11.3.2015
Yli 210 000 ihmistä on kuollut ja miljoonat lähteneet maasta neljän vuoden aikana, käy ilmi tuoreesta raportista.
9.3.2015
AU:n mukaan kumpaakaan sodan osapuolista ei pitäisi päästää väliaikaiseen hallitukseen.
6.3.2015
Kaksi vuotta turvallisuussopimuksen jälkeen siviilit elävät yhä ilman viranomaisten suojaa, sanoo avustusjärjestö Oxfam.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.