27.4.2015
Tuhannet burundilaiset paenneet vaaliväkivaltaa
Myös presidentin ilmoitus pyrkiä kolmannelle kaudelle aiheuttaa levottomuutta.
27.4.2015
Myös presidentin ilmoitus pyrkiä kolmannelle kaudelle aiheuttaa levottomuutta.
23.4.2015
Kenian johto on ryhtynyt koviin toimiin huhtikuun alussa tapahtuneen tuhoisan yliopistoiskun jälkeen. Maa on avuton terrorismin edessä ja haluaa rauhoitella kansaa, arvioi Kirkon Ulkomaanavun asiantuntija.
23.4.2015
"Kunnioitus YK:n, Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun lippuja kohtaan on katoamassa", sanoo humanitaarisen avun päällikkö Valerie Amos.
20.4.2015
Kansainvälisen kaupan valiokunta äänesti uudesta sääntelystä, joka ei kriitikoiden mukaan vaikuttaisi juuri mitenkään konfliktimineraalien kauppaan.
17.4.2015
16 EU:n ulkoministeriä vaatii, että vuosia vireillä ollutta ajatusta Israelin laittomien siirtokuntatuotteiden merkinnästä vietäisiin viimein eteenpäin.
16.4.2015
Konflikti vaikeuttaa maataloustuotantoa, ja lähes 11 miljoonaa ihmistä kärsii epävarmasta ruokaturvasta.
14.4.2015
Vuosi sitten siepatut koulutytöt ovat vain jäävuoren huippu, käy ilmi Amnesty Internationalin tuoreesta raportista.
14.4.2015
Valtaosa maailman valtioista on tunnustanut Palestiinan, mutta silti on epäselvää, saadaanko kahden valtion ratkaisu Lähi-idässä ikinä toimimaan.
9.4.2015
Tavoitteena on lisätä viranomaisten ja paikallisten yhteisöjen välistä vuoropuhelua, yhteistyötä ja luottamusta.
7.4.2015
Jo ennestään romahduksen partaalla ollut maa on nyt vielä huonommassa tilanteessa väkivallan kiihtymisen vuoksi.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.