5.2.2016
Irakista paetaan hirmutekoja
Lähes 19 000 ihmistä kuoli Irakin väkivallassa vajaan kahden vuoden aikana. Lukemattomat muut ovat kuolleet ruuan, veden tai hoidon puutteeseen.
5.2.2016
Lähes 19 000 ihmistä kuoli Irakin väkivallassa vajaan kahden vuoden aikana. Lukemattomat muut ovat kuolleet ruuan, veden tai hoidon puutteeseen.
3.2.2016
Valtioneuvosto myönsi Patrialle luvan viedä panssariajoneuvoja Arabiemiirikuntiin.
29.1.2016
Rauhansopimus tehtiin elokuussa, mutta uusi hallitus ei ole vieläkään kasassa. Väkivalta on jatkunut.
29.1.2016
Saudi-Arabian johtaman liittouman pommitukset ovat pahentaneet maan humanitaarista kriisiä.
22.1.2016
Ugandalaisen Herran vastarinta-armeijan johtohahmoa, entistä lapsisotilasta Dominic Ongwenia halutaan syyttää kymmenistä sotarikoksista.
20.1.2016
Jordanian pelkkä ruuan jakelu pakolaisille ei riitä, vaan myös eristyneisyyteen tarvitaan apua.
14.1.2016
Asiantuntijoiden mukaan konflikti, nälkä ja köyhyys kietoutuvat yhä vahvemmin yhteen etenkin Afrikassa.
13.1.2016
Avustuskuormat pääsivät nälkiintyneiden ihmisten asuttamaan Madayan kaupunkiin, mutta kyseessä on vasta jäävuoren huippu.
12.1.2016
Pahin tilanne on Etelä-Sudanissa, kertoo Unicef.
8.1.2016
Vaikenemisen ja aseiden toimittamisen sijaan maan liittolaisten pitäisi painostaa sitä ihmisoikeusasioissa, järjestö sanoo.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.