29.2.2016
YK: Libyassa vallitsee täydellinen rankaisemattomuus
Maan oikeusjärjestelmä ei pysty puuttumaan laajamittaisiin ihmisoikeusloukkauksiin, kuten murhiin ja kidutuksiin.
29.2.2016
Maan oikeusjärjestelmä ei pysty puuttumaan laajamittaisiin ihmisoikeusloukkauksiin, kuten murhiin ja kidutuksiin.
26.2.2016
Äänestystulos ei ole sitova, mutta se asettaa lisää paineita Jemeniä pommittavalle Saudi-Arabialle.
25.2.2016
Samaan aikaan, kun sisällissodan kiistakumppanit yrittävät neuvotella, taisteluita on puhjennut jopa YK:n suojelemassa pakolaistukikohdassa.
24.2.2016
Malawiin saapuneet pakolaiset kertovat hallituksen joukkojen hyökänneen heidän kimppuunsa.
22.2.2016
Jemeniä pommittavan koalition jäsenmaat saavat yhä enemmän aseita.
19.2.2016
Yli 200 000 lasta tarvitsee psykososiaalista tukea kaksi vuotta kestäneen konfliktin vuoksi, sanoo YK:n lastenrahasto Unicef.
18.2.2016
Suurin osa talebaneista on saatu häädettyä, ja pakolaisvirrat ovat kääntyneet paluumuutoksi.
17.2.2016
Vapautuminen ääriryhmän vankeudesta on tarkoittanut tutkimuksen mukaan monelle syrjäytymistä omasta yhteisöstä.
12.2.2016
Lähes neljännes väestöstä kärsii ruokapulasta, vaikka nälkäkausi ei ole vielä edes alkanut.
8.2.2016
Hallitus kurittaa itsehallintoalueita perustavia kurdeja.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.