• 7.9.2021

    Veroparatiisit jäävät sääntelyn ulkopuolelle verosalaisuuksineen

    Veroja välttelevät suuryritykset halutaan panna Euroopan unionissa aisoihin. Ehdotus uudesta direktiivistä oli pettymys: yli kolme neljäsosaa maailman maista pysyisi yhä verosalaisuuksien piirissä.

  • 17.12.2020

    Tietotekniikka voi olla jopa lentoliikennettä isompi päästöjen lähde

    Päästöjä aiheuttaa kasvava energian ja materiaalien tarve. Toisaalta tietotekniikka voi myös vähentää päästöjä.

  • 15.12.2020

    Kenian startupit eivät kehittele viininmaistelu­sovelluksia, vaan ratkovat yhteiskunnallisia ongelmia

    Kenia mainitaan usein teknologian huippumaana Afrikassa, mutta se ei ole koko totuus. Suuri osa ihmisistä elää yhä teknologian ulottumattomissa. Juuri heitä tarvittaisiin löytämään ratkaisuja maan suurimpiin ongelmiin.

  • 12.10.2020

    Pandemia opettaa meille turnauskestävyyttä, sanoo presidentti Tarja Halonen

    Uutuuskirja maalaa kuvan presidentti Tarja Halosesta, Kallion kasvatista ja aktivistista, jolla on ollut merkittävä rooli suomalaisen hyvinvoinnin ja tasa-arvon rakentamisessa. 

  • 25.9.2020

    Chilen mapuche-kansa saa asuttamiensa alueiden luonnonvaroista osakseen lähinnä ympäristöhaittoja

    Kaivokset, metsäplantaasit ja vesivoimalaitokset ajavat Chilen suurimman alkuperäiskansan ahtaalle. Mapuchet haluavat kehitystä luonnon ehdoilla.

  • 15.9.2020

    Partiotyttöjen Maailmanliiton puheenjohtaja Heidi Jokinen: “Tyttöjen johtajuus on sisäänrakennettu partio-ohjelmaan"

    Partiossa tytöt oppivat käyttämään omaa ääntään ja vaikuttamaan yhteiskunnallisiin asioihin, kertoo miljoonia tyttöjä maailmanlaajuisesti edustavan järjestön puheenjohtajaksi kesällä valittu Heidi Jokinen.

  • 31.8.2020

    Ilmastorahoitukselle kaivataan nykyistä tiukempia vastuullisuus- ja tuloksellisuusvelvoitteita

    Köyhille maille tarkoitetun ilmastorahoituksen löyhät kriteerit antavat rikkaille maille mahdollisuuden ohjata rahoitusta omaa etuaan tavoitellen.

  • 17.8.2020

    Peittoaako Sri Lanka sittenkin Suomen kestävän kehityksen vertailussa?

    Kestävän kehityksen vertailut ovat Suomen ja pohjoismaiden kannalta mairittelevia. Yhteiskuntia, joissa hyvinvointi perustuu korkeisiin päästöihin ja kulutukseen ei kuitenkaan tulisi nostaa globaaleiksi esimerkeiksi.

  • 3.7.2020

    Elintärkeä ala uhattuna – koronapandemia aiheuttanut ruokaturvan kriisin

    Koronapandemian epäsuorat vaikutukset kehittyvissä maissa näyttävät ylittävän itse viruksen aiheuttamat terveyskustannukset. Samalla maatalouden ja ruuan merkitys nousee uuteen arvoon.

  • 30.3.2020

    Koronapandemia mahdollistaa arvojen vallankumouksen

    Voisiko COVID-19-pandemian myötä syntyä sellaisia uusia käyttäytymismalleja ja arvoja, jotka auttaisivat meitä ratkomaan muitakin kriisejä, kysyy valtiotieteiden tohtori Tuomas Tammisto AntroBlogin uutiskommentissa.