• 6.6.2025

    Ilman monenkeskistä järjestelmää elämme vahvempien valtakunnassa, sanoo Suomen YK-liiton toiminnanjohtaja Helena Laukko

    Suomen kaltaiselle pienelle maalle kansainvälinen sopimuspohjainen järjestelmä, jossa asioista sovitaan yhdessä, on tärkeä tapa selvitä maailmanpolitiikan myllerryksestä, sanoo Suomen YK-liiton toiminnanjohtaja Helena Laukko.

  • 2.6.2025

    Kuka puolustaa kansainvälistä sopimusjärjestelmää?

    Jos valtiot eivät puolusta kansainvälisiä normeja johdonmukaisesti, sääntöjen rikkomisen pidäkkeet liudentuvat. Se on turvallisuusuhka kaikkialla, muistuttaa Itä-Suomen yliopiston työelämäprofessori Kaari Mattila.

  • 8.5.2025

    Rikkaat maat leikkaavat nyt massiivisesti kehitysyhteistyöstä – Mitä globaalista apujärjestelmästä jää jäljelle? 

    Yhdysvaltain lisäksi myös monet muut rikkaat maat nuijivat nyt apubudjettiaan. Se tarkoittaa lisää ahdinkoa köyhimmille, mutta kriisissä voi piillä myös muutoksen mahdollisuus.

  • 1.4.2025

    Ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion puolustaminen vaatii kansalaisyhteiskunnalta valppautta, sanoo Jarna Petman: ”Jos emme aseta rajoja tässä ja nyt, ei niitä aseta kukaan muukaan”

    Miten ihmisoikeudet ovat kehittyneet viime vuosina? Onko ihmisoikeuksista tullut kauppatavaraa? Mitä me voimme tehdä niiden edistämiseksi? Ihmisoikeuskeskuksen johtaja Jarna Petman vastaa kysymyksiin.

  • 10.2.2025

    Suomi aloitti vaikeuksissa olevan Etyjin puheenjohtajana – “Joudumme palaamaan aivan perusasioihin” 

    Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj on kärsinyt viime vuosina ulkopolitiikan ja diplomatian sääntöjen murenemisesta. Ulkoministeriön Etyj-puheenjohtajuussihteeristön apulaispäällikkö Toni Sandell vastaa kymmeneen kysymykseen Etyjistä ja Suomen puheenjohtajuuskauden tavoitteista.

  • 3.2.2025

    Yhdysvaltojen päätös jäädyttää ulkomaanapu herättää kauhua: ”Historiallisen kamalaa”  

    Presidentti Donald Trumpin hallinto on pysäyttänyt 90 päiväksi lähes kaiken Yhdysvaltain ulkomaanavun rahoituksen. Päätöksellä luodaan tarkoituksella pelkoa ja pönkitetään konservatiivikristillistä arvomaailmaa, sanoo Väestöliiton kansainvälisen asioiden johtaja Elina Korhonen.

  • 7.1.2025

    Kansainvälinen sopimus suojaa perinnetietoa hyväksikäytöltä

    Yli 190 maata solmi sopimuksen, jolla pyritään estämään perinnetiedon hyväksikäyttö, ”biopiratismi”. Historiallinen sopimus suojaa perinnetietoa edistämällä läpinäkyvyyttä kansainvälisessä patentointijärjestelmässä.

  • 29.11.2024

    YK:n ilmastokokouksessa saatiin aikaan laiha sopu – kokouksen ensikertalainen kertoo kokemuksistaan ja neuvottelujen tuloksista: ”Kukaan ei saanut suurta voittoa”

    YK:n ilmastokokous, COP29, järjestetiin 11.–22. marraskuuta. Fingon ilmastotyön asiantuntija Ada Virnes kertoo, miten kokous sujui ja mitä siellä saatiin aikaan.

  • 9.10.2024

    Yli 60 prosenttia suomalaisista asettaisi Israelin johdon syytteeseen sotarikoksista: “Suomalaiset ovat valmiita nykyistä tiukempiin toimiin ihmisoikeuksien ja kansainvälisen oikeuden puolustamiseksi Lähi-idässä”

    Tuoreessa kyselytutkimuksessa selvitettiin suomalaisten mielipiteitä Israelin toimiin Palestiinassa. Tutkimuksesta selvisi muun muassa, että enemmistö suomalaisista kannattaa talouspakotteita Israelille ja lähes puolet suomalaisista toivoo, että Palestiinan valtio tunnustettaisiin välittömästi.

  • 16.9.2024

    Onko Venäjän ja Ukrainan sota leviämässä Afrikkaan? – Maiden välinen diplomaattinen taisto kiihtyy

    Ukrainan sota vaikuttaa Afrikan maihin yllättävillä tavoilla. Diplomaattisten jännitteiden kasvu Afrikassa on saanut asiantuntijat kysymään: voiko konflikti levitä myös Afrikan mantereelle?