30.8.2017
Siviilit jumissa Syyrian Raqqassa – ”lapset ovat unohtaneet, millaista on olla lapsi”
Taisteluiden keskellä olevassa kaupungissa elä yhä jopa 25 000 ihmistä, joista puolet on lapsia, kertoo Pelastakaa Lapset.
30.8.2017
Taisteluiden keskellä olevassa kaupungissa elä yhä jopa 25 000 ihmistä, joista puolet on lapsia, kertoo Pelastakaa Lapset.
30.8.2017
Suomi jättää hyväksymättä edelliskierrosta suuremman määrän YK:n ihmisoikeusneuvoston suosituksia.
28.8.2017
Poliisi ampui vuonna 2012 lakon yhteydessä 34 kaivostyöläistä, ja myös monia muita murhattiin. Valtio tunnusti vasta tänä vuonna omaisten oikeuden korvauksiin, ja tapahtumia selvitellään yhä.
25.8.2017
Suurin osa puolueista kannattaa lakiuudistusta, joka takaa kansalaisoikeudet myös transsukupuolisille. Pakistanin passiin kirjattiin kolmas sukupuoli jo kesäkuussa.
22.8.2017
Terveysperusteiset ja raiskauksen uhriksi joutuneiden naisten abortit ovat nyt sallittuja. Vuodesta 1989 voimassa ollut täyskielto on johtanut lukuisiin hengenvaarallisiin laittomiin abortteihin.
11.8.2017
Kyseessä oli tänä vuonna jo neljäs teloitus, jossa tuomittu on tehnyt väitetyn rikoksen alaikäisenä.
10.8.2017
Intialaisnaiset postaavat Twitteriin kuvia itsestään yksin yöaikaan. Taustalla on tapaus, jossa paikallispoliitikko ihmetteli, miksi häirintää kokenut nainen oli liikkeellä yksin.
31.7.2017
Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön mukaan jopa 80 prosenttia Nigeriasta Italiaan saapuvista naisista on potentiaalisia seksuaalisen riiston uhreja.
24.7.2017
Terveyspalveluita on tarjolla naisille, mutta transsukupuolisilla on vaikeampaa. Naisten kondomeihin on sen sijaan varaa vain harvoilla, vaikka seksityöläiset uskovat, että ne olisivat helpompia ja tehokkaampia.
21.7.2017
Monet sisällissodan uhrit haluavat oikeutta ja suurempia korvauksia kokemistaan vääryyksistä. Poliitikot haluaisivat jo unohtaa sodan kauhut.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.