18.10.2019
"Tapahtui mitä tahansa, voimme kertoa sen toisillemme"
Sielunsiskot Marjaana Toiviainen ja Anca Encahe jakavat saman ihmiskuvan ja näkemyksen siitä, että yhteiskunta muuttuu paitsi rakenteita muuttamalla, myös ihmisiä kohtaamalla.
18.10.2019
Sielunsiskot Marjaana Toiviainen ja Anca Encahe jakavat saman ihmiskuvan ja näkemyksen siitä, että yhteiskunta muuttuu paitsi rakenteita muuttamalla, myös ihmisiä kohtaamalla.
17.10.2019
Suomessa toimii residenssiohjelma, joka auttaa taiteilijoita pääsemään turvaan vallanpitäjien ja ääriryhmien vainoa. Tarve on kova, sillä etenkään vaarassa oleville kuvataiteilijoille ei ole maailmalla tarjolla tukea.
17.10.2019
Lapsityöläisenä ollessaan Devindra Chaudhary teki pitkää päivää eikä nähnyt perhettään kuin kaksi kertaa vuodessa. Hän oli kuitenkin onnekas saadessaan käydä koulua. Nyt hän uskoo, että lapsityön voi lopettaa vain pakollisen koulunkäynnin toteutuminen kaikkialla.
8.10.2019
Monissa maissa lasten kiini ottaminen on lisääntynyt etenkin kansallisen turvallisuuden nimissä ja aseellisten konfliktien yhteydessä. Tuore YK-raportti vaatii maailman hallituksia soveltamaan parempia keinoja.
4.10.2019
Egyptin viranomaiset ovat reagoineet syyskuussa alkaneisiin mielenosoituksiin pidättämällä protestoijia ja toisinajattelijoita. ”Hallitus on suunnitellut tämän hyökkäyksen murskatakseen pienetkin vastarinnan merkit”, sanoo ihmisoikeusjärjestö Amnestyn asiantuntija Najia Bounaim.
30.9.2019
Kesäkuussa asuinrakennukseen osunut, Saudi-Arabian ja Arabiemiirikuntien johtamalle liittoumalle myyty pommi tappoi kuusi siviiliä. Amnesty vaatii asevientikieltoa Jemeniin.
18.9.2019
Monet yritykset ovat mukana vastuullisuusjärjestelmissä, joiden tarkoituksena on estää alihankintaketjuissa tapahtuvat väärinkäytökset. Clean Clothes -järjestökampanjan mukaan viime vuosien onnettomuudet tarkastetuissa tehtaissa osoittavat, että järjestelmästä hyötyvät lähinnä brändit itse.
18.9.2019
Konservatiivisen oikeistopolitiikan nousu on ajanut Brasilian hlbti-väestön ja feministit ahtaalle. Ilmapiirin synkistyessä eri ryhmät ovat kuitenkin löytäneet toisensa ja yhdistäneet voimansa ennennäkemättömällä tavalla.
17.9.2019
Thunberg kannustaa kaikkia osallistumaan ilmastolakkoon, joka järjestetään syyskuun 20. ja 27. päivänä.
12.9.2019
Sillä aikaa kun elsalvadorilainen Maria Teresa Rivera istui vankilassa keskenmenon vuoksi, jengit uhkailivat hänen 9-vuotiasta poikaansa. Nyt he asuvat pakolaisina Ruotsissa. Keski-Amerikan siirtolaiskriisin taustalla on monimutkainen vyyhti historiallisia, taloudellisia ja suurvaltapolitiikkaan liittyviä syitä.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.