• 25.9.2020

    Chilen mapuche-kansa saa asuttamiensa alueiden luonnonvaroista osakseen lähinnä ympäristöhaittoja

    Kaivokset, metsäplantaasit ja vesivoimalaitokset ajavat Chilen suurimman alkuperäiskansan ahtaalle. Mapuchet haluavat kehitystä luonnon ehdoilla.

  • 24.9.2020

    Nigerialaisnaisia päätyy ihmiskaupan uhreiksi Libanonissa – Työnantaja päättää, saako työntekijä palata kotiin

    Monet nigerialaisnaiset työskentelevät kotiapulaisina Libanonissa. Maassa on voimassa kafala-järjestelmä, joka kieltää siirtotyöläisiltä paluun kotimaahan ilman työnantajan lupaa. Pahimmillaan työntekijöiden hyväksikäyttö on nykyaikaista orjuutta, sanoo Human Rights Watchin tutkija Aya Majzoub.

  • 22.9.2020

    Suomalaisjärjestöt raportoivat YK:lle ihmisoikeusongelmista – Varjoraportti nostaa esiin muun muassa terveydenhuollon eriarvoisuuden ja ilmastonmuutoksen

    Suomen on otettava vakavasti pitkään jatkuneet ihmisoikeusongelmat, joista osaa koronapandemia on entisestään syventänyt, vaatii 24 järjestön ensimmäinen yhteisraportti taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien toteutumisesta.

  • 22.9.2020

    Selvitys: Suomalaisten vaateyritysten avoimuus on parantunut – Pienet pärjäävät isoja paremmin

    Yhä useampi suomalainen vaatebrändi julkaisee tehdaslistansa ja kertoo ilmastotoimistaan, käy ilmi Eetin selvityksestä. Järjestö peräänkuuluttaa parempaa avoimuutta etenkin riskimaissa tuottavien yritysten toimintaan.

  • 22.9.2020

    “Hyvä maahanmuuttaja” on haitallinen käsite

    Valkoisuuden normista poikkeavia henkilöitä arvioidaan toistuvasti sen mukaan, kuuluvatko he "oikeasti" Suomeen tai ansaitsevatko he paikkansa täällä, kirjoittaa tohtorikoulutettava Saara Toukolehto.

  • 21.9.2020

    Entisten maaorjien asema on Nepalissa yhä surkea – Suomen Lähetysseura aloittaa uuden hankkeen vapautettujen orjien ihmisoikeuksien puolustamiseksi

    Nepalin haliyat vapautettiin maaorjuudesta vuonna 2008, mutta monet eivät vieläkään tunne oikeuksiaan. Uusi EU:n rahoittama hanke kerää tietoa tilanteesta mobiilisovelluksen avulla.

  • 8.9.2020

    Portugalilaiset lapset ja nuoret haastavat 33 maata Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen ilmastonmuutoksen takia – Syytettyjen listalla myös Suomi

    EIT:hen jätetyn valituksen mukaan maat eivät ole tehneet riittävästi ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi. Osa nuorista on kotoisin Portugalin metsäpaloalueilta.

  • 7.9.2020

    Setalla on vielä paljon työtä tehtävänään sateenkaari-ihmisten aseman parantamiseksi

    Esimerkiksi sukupuolen korjaaminen edellyttää Suomessa edelleen sterilisaatiota. Viime vuosina on kuitenkin onnistuttu myös korjaamaan monia epäkohtia.

  • 7.9.2020

    Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet jakavat maailman kahtia

    Homoseksuaalisuus on edelleen rangaistavaa yli kolmanneksessa maailman valtioista. Suomessa parannettavaa on erityisesti sukupuolivähemmistöjen asemassa.

  • 3.9.2020

    Yhdysvallat asetti kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjälle sanktioita – ”Olen sanaton”, tviittasi YK-asiantuntija

    Presidentti Trump ilmoitti kesäkuussa, että hallinto voi asettaa taloudellisia sanktioita ja matkustuskieltoja kansainvälisen rikostuomioistuimen henkilökunnalle. Nyt mustalle listalle ovat joutuneet pääsyyttäjä Fatou Bensouda sekä toinen korkea tuomioistuimen viranomainen.